Ponnistajat ja PuiU viikon ilon aiheet

Mainion kevään pelannut maalintekijä Jesse Ketonenkaan ei onnistunut toisen jakson vaihtomiehenä kartuttamaan Atleticon maalitiliä Itä-Hakkilassa. Arkistokuva. KUVA HEIMO LAAKSONEN

Viime kierrokseen mahtuu ripaus yllätyksellisyyttä niin hyvässä kuin huonossa. Riemukkaimmat voitot tuottivat Malmin Ponnistajat ja Puistolan Urheilijat. MPS:n edustusjoukkue takelteli itänaapurien kanssa ja MPS/Atletico Malmi hävisi huonommalleen.

Malmin Ponnistajat parantavat otteitaan ottelu ottelulta. Nyt paremmuuden joutui Ala-Malmin nurmella tunnustamaan yksi kolmoslohkon etukäteen vahvoista, Hyvinkään Palloseura. Hyvinkääläiset aloittivat murhaavasti mennen 10. minuutilla 0-1 johtoon. Mutta ”ponnarit” loivat nauhalta maalipaikkoja. 40 minuutilla Aleksi Työppönen kirmasi maalivahti Kim Kanervan syötöstä maalintekoon, tuloksena 1-1 taukotulos.

Toisen jakson 71. minuutilla kotijoukkueen Teemu Wallin toimitti pallon lahtelaisten maalin takakulmaan, 2-1. Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa HyPS onnistui yhdestä harvoista maalipaikoistaan pukkaamaan 2-2 tasoituksen. Malmilaisveri ei hyytynyt, 90 minuutilla Joel Tuovinen sai ladata pallon pilkulta lahtelaisten häkkiin, 3-2. Jatkoa seurasi minuutin päästä, kun Aku Iivonen kaunisteli päätöslukemiksi 4-2 malmilaisvoiton.

Eilen tiistaina Ponnistajat kohtasivat Spartakin. Ensi tiistaina, 16.6. kello 18, Ponnistajien käsittelyyn Ala-Malmin nurmella joutuu FC Viikingit/2.

Puistolan Urheilijat lähti viime perjantaina maakuntamatkalle haastajana Riihimäen Palloseura. Miten kävikään, sarjakärki RiPS sai todeta kotiareenallaan PuiU:n selvästi paremmakseen luvuin 1-4. Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon, mutta PuiU:n Sami Rinta-Kahilan maalilla taukotulos oli 1-1.

Toisella jaksolla nähtiin vahvaa puistolalaisten hallintaa joukkueen esittäessä kauden parasta peliä. Siitä seurasi myös maaleja, tekijöinä Rinta-Kahila toistamiseen, Olli Isosalo kaukotykillään 30 metristä, sekä Samy Talat, joka päätti upean hyökkäyskuvion.
Nyt perjantaina, 12.6. kello 19.30, PuiU ottaa koti-Koudallaan vastaan porvoolaisen Akilleksen. Ja ensi keskiviikkona, 17.6. kello 19, on luvassa huipputaisto, vastassa on silloin lohkon tämänhetkinen kärki FC Kontu.

MPS edustusjoukkue tuhri paikkansa voittaa Spartak Mosan nurmella. 35. minuutilla kotijoukkue meni 1-0 johtoon Mikko Halmeen maalilla.
Etenkin toisen jakson alussa malmilaisilla oli lukuisia paikkoja ratkaista ottelu. Onnistujaa ei vain löytynyt. 5 minuuttia ennen päätöstä Spartak sai hieman kevyesti, ilmeisesti käsivirheestä rangaistuspotkun. Vetäjä, Andrei Bemgardt ei epäonnistunut, vaan latasi 1-1 päätösluvut.

Tänään keskiviikkona kello 19.15 MPS pelaa Kartanon kentällä FC Viikingit/2:ta vastaan, ja maanantaina 15.6. on pelipaikkana Lahden radiomäki, isäntänä Lahen Pojat JS.

MPS/Atletico Malmi sortui yllättäen Itä-Hakkilan keinonurmella IHK/OMV:lle maalein 2-1. Atleetit hallitsivat etenkin ensi jaksolla mielin määrin. Kyse oli vain, milloin maalitili aukeaa ja kuinka monta rysää malmilaiset tekevät. Toisin kävi. 37 minuutilla auringon sokaisema malmilaispuolustus töhri pallon omaan maaliin.

Toisen jakson alussa itä-hakkilalaiset onnistuivat tyrkkäämään 2-0 johdon. Atleettien takaa-ajo toi kavennuksen vasta 85. minuutilla Iiro Helisen survoessa pallon maaliviivalta tuottoisammalle osastolle. Loppuhetket atleetit janoivat tasoitusta, mutta Itä-Hakkilan kilpalaiset onnistuivat ajanpeluulla ja ulottuvilla toppareillaan torjumaan malmilaisten yritykset.
Maukasta lohtua tuli lauantaina, kun Atletico tiputti Puksussa Regions cupin 4. kierroksen ottelussa kivikovan FC Espoon maalein 3-1. Ticolaiset reissaavat 5. kierroksen otteluun Vaasaan.
Atleticon seuraava sarjaottelu on lauantaina 13.6. kello 14.45 Pukinmäessä, vastassa on NouLa. Keskiviikkona 17.6. kello 19.30 Atletico kohtaa poikkeuksellisesti Tapulin nurmella SibboV:n.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliMalmin keskusta kehittyy historiaa unohtamatta
Seuraava artikkeliHelsinki-päivänä tapahtuu aamusta yöhön