Bussilinjat uusiksi syksyllä 2017

Uudessa linjastosuunnitelmassa on pyritty tihentämään liikennöintiä tietyillä reittiosuuksilla. Esimerkiksi linjaparien 71+71B, 73+74, 79+79B ja 561+561B yhteisosuuksien vuoroväli tulee olemaan arkisin ja lauantaisin päivällä enintään 10 minuuttia ja sunnuntaisin enintään 15 minuuttia. KUVA HANNA JÄRVINEN

Paljon julkisuutta saanut Koillis-Helsingin bussilinjaston muutossuunnitelma on hyväksytty Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n hallituksessa viime viikon tiistaina.

Sitä edeltävässä kokouksessa asia jäi pöydälle tapanilalaisjäsen Björn Månssonin (rkp.) esityksestä.
Ennen viimeisintä kokousta Månsson kertoi saaneensa koillishelsinkiläisiltä bussimatkustajilta erittäin paljon yhteydenottoja pitkin linjastosuunnitelman valmisteluvaihetta.
– Palautetta on tullut sekä siitä, että miksi uudistaa sellaista mikä on nyt toimivaa, että yksittäisistä reiteistä, kertoo Månsson.

Ensimmäisessä kokouksessa hän esitti liikennesuunnittelijoille kysymyksiä ja pyysi muutoksia joihinkin reitteihin.
– Olisin tietysti toivonut muutoksia, mutta ei niitä ole tehty, ainoastaan vastattu kysymyksiini, ja selitelty, Månsson kertoi toisen kokouksen alla.
Lopulta Månsson jäi muutostoiveineen yksin, sillä enemmistö HSL:n hallituksesta hyväksyi muutossuunnitelman.

HSL:een kuuluvilla kunnilla on vielä tilaisuus lausua suunnitelmista sanansa, sillä bussimuutokset ovat esillä HSL:n alustavassa talous- ja toimintasuunnitelmassa 2016 – 2018, joka on juuri julkistettu.
– Jäsenkunnat voivat halutessaan ottaa muutoksiin kantaa osana lausuntoaan talous- ja toimintasuunnitelmasta, vahvistaa linjastosuunnitelman valmistelutyössä mukana ollut HSL:n liikennesuunnittelija Miska Peura.

HSL tiedotti kokouksen jälkeen, että tuoreen linjastosuunnitelman tarkoituksena on saada Koillis-Helsingin bussiliikenne vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita. Uudistus on tarpeen senkin takia, että runkolinja 560 sekä Kehäradan junat aloittavat pian liikennöinnin.

Koillisen tämän hetken bussilinjasto on suunniteltu noin 20 vuotta sitten, kun Tikkurilan kaupunkirata otettiin käyttöön ja junaliikenne Helsingin ja Tikkurilan välillä tiheni.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa osalla bussilinjoista matkustajamäärät ovat vähäisiä, ja eri linjoja on vaikea saada kulkemaan keskenään tasaisin vuorovälein.

Alkuun HSL:n ajatuksena oli, että Koillis-Helsingin bussilinjamuutokset astuvat voimaan syksyllä 2016, mutta aikataulu venyi talven mittaan tulleen asiakaspalautevyöryn takia vuodella.
– Liityntäyhteydet junille toimivat seuraavan parin vuoden ajan nykyiseen tapaan lisättynä uudella runkolinjalla 560. Sen liikenne käynnistyy jo tänä vuonna riippumatta Koillis-Helsingin linjastosuunnitelmasta. Nykyiseen nähden liityntäyhteydet eivät siten vaikeudu, sanoo HSL:n liikennesuunnittelija Miska Peura.

Peura vakuuttaa, että kun Koillis-Helsingin uusi linjasto vuonna 2017 otetaan käyttöön, paranevat liityntäyhteydet Malmin ja Puistolan asemille esimerkiksi Siltamäestä, Suutarilasta, Jakomäestä ja Tapanilasta.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliPuiU ja Ponnistajat aaltoilivat tasapelin
Seuraava artikkeliMalmilta valassafarille ja geysirejä ihmettelemään