Pukinmäessä tutut kuviot

Helsingin Erä-Leijonien lippukunnanjohtaja Maija Ovaska antoi Jasperille ja Jerelle laastaripaketit. –Naapurin Lenni käy partiossa, pojat tiesivät. –Partiossa varmaan telttaillaan, arveli Jasper. KUVAT TEIJA LOPONEN

Säveltäjänpuistossa ripsi vielä aamusella vettä Pukinmäki-päivien puistotapahtuman käynnistyessä, mutta rohkeimmat tulivat heti alussa paikalle nauttimaan Pelle Kaija Pumin esityksistä ja muista ohjelmanumeroista.

Puutyöpajan väki oli taas uurastanut ja saanut melkoisesti myytävää valmiiksi.
Puutyöpajan väki oli taas uurastanut ja saanut melkoisesti myytävää valmiiksi.

Telttansa heti ensimmäisten joukossa pystyyn saanut Helsingin Eräleijonien lippukunnanjohtaja Maija Ovaska kertoi lippukuntansa lähtevän heinäkuun lopussa muutamien muiden Malmin seudun lippukuntien kanssa yhteiselle Saari 15´ -leirille. Sieltä saamme partiolaisten kuvaraportin lehteemme elokuussa.

Pukinmäki-Seuran koostama Pukinmäen Kotikaupunkipolun esite on valmistunut ja se julkistettiin juhlallisesti aamupäivän aikana ja annettiin jakoon. Tulevaisuudessa seura tulee järjestämään myös yhteisen kotikaupunkikävelyn, siitä tiedotetaan myöhemmin.
Samanaikaisesti puistotapahtuman kanssa perheen pienimmät viihtyivät päiväkoti Pukinmäen pihalla ja nuoret taas nuoristotalon/NMKY:n organisoimassa urheilutapahtumassa urheilukentällä.
Pukinmäki-päivät jatkuivat sunnuntaina linturetkellä, Savela-kierroksella ja messulla.

Teija Loponen