Ruuhka-aikaa

Päätoimittaja Teija Loponen

Toukokuu on todellista ruuhka-aikaa erilaisten tilaisuuksien suhteen. Kevätviikonlopuille on tarve mahduttaa monia tapahtumia, mutta äitienpäivä ja koulujen päättäjäisviikonloppu vähentävät tarjolla olevien viikonloppujen määrää. Niinpä sitten samoina päivinä on tarjolla monenlaista. On ravintolapäivää, Malmin päivää, Pukinmäen päivät ja tekemistä on myös Pihlajamäessä ja Viikissä. Jakomäessä ryhdytään ensi maanantaina muuttamaan yhteistoimin keskusaukiota viihtyisämmäksi. Ensin laitetaan väriä pintoihin ja sen jälkeen istutetaan kasveja kaikkien iloksi. Mukaan on jo saatu koululuokat maalareiksi, mutta asukkaiden odotetaan osallistuvan innolla istutuslaatikoiden kasaukseen ja myöhemmin itse kasvien istutukseen. Jakomäki nousee vahvasti esille myös Malmitalolla, jossa saa ensi-iltansa Jakomäen rakentamisesta ja sen asukkaista kertova dokumenttielokuva. Yllätyksiä on luvassa, ellei Jakomäkeä ennestään tunne hyvin.

Viikki on monien luontoharrastajien paratiisi. Viime viikolla pieni joukko koillisen yrittäjiä oli siellä lenkillä ja sai ihmetellä valtavaa valkoposkihanhien laumaa, joka teki harjoituskaarroksia pellon yllä. Samalla reissulla ihasteltiin useita harvinaisempia lintuja, arboretumin puita ja sitä hiljaisuutta, joka vilkkaiden teiden keskellä kuitenkin vallitsee. Viikissä on tarjolla ilmaisia järjestettyjä luontotapahtumia ja retkiä, joille kannattaa osallistua. Viikki tarjoaa asukkailleen monenlaista muutakin harrastustoimintaa, josta Viikki-Seura kertoo omassa liitelehdessään. Ensi viikolla liitelehtenä julkaistaan Pihlajamäen Lähiölehti.

Koulujen loppumiseen ei enää ole pitkästi. Tapanilassa kevätlukukausi päättyy onnellisesti, sillä koululaisten vanhempien sitkeä uurastus koulun puolustamisen suhteen kantoi viimein hedelmää. Vanhemmilta vaadittiin valtavasti aikaa ja tarmoa sekä salapoliisitaitoja oikeiden lukujen ja tietojen selvittämiseen sekä niistä tiedottamiseen päättäjille. Voittoa juhlistettiin torilla, kuten asiaan kuuluu. Töyrynummen suunnalla sen sijaan yritetään vielä saada muutosta aikaan. Siellä vanhemmat eivät olleet yhtä vahvasti ajamassa koulun asiaa ja siksi yhdistämispäätös oli helppo tehdä.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliTerminaali sulkeutuu keskiviikkona busseilta ja takseilta kolmeksi kuukaudeksi
Seuraava artikkeliPäätöstiedote synnytti torijuhlat: Tapanilan kouluja ei yhdistetä!