Uudet bussilinjat esillä HSL:n hallituksessa

Linjasto on suunniteltu otettavaksi käyttöön syysliikenteen 2017 alussa, jolloin linjasto voidaan kilpailuttaa vuoden 2016 aikana. Linjastosuunnitelmalla ei ole vaikutusta liikennöintikustannuksiin. KUVA TEIJA LOPONEN

Kovasti puhuttanut Koillis-Helsingin linjastomuunnos on ollut esillä HSL:n hallituksessa maanantaina.

Esityksen mukaan linjaa 57 jatketaan aiemmin laaditun suunnitelman mukaisesti Latokartanosta Kontulaan. Linjaa 68 nopeutetaan muuttamalla linjan reitti kulkemaan Kustaa Vaasan tien ja Lahdenväylän kautta Koskelan liittymään saakka. Samalla Arabian reittiosuus poistuu.

Linjan 69 reitti muuttuu Helsingin keskustassa siten, että linjan päätepysäkki tulee olemaan Kampissa, ei Elielinaukiolla. Muutos toteutetaan jo syksyllä 2015, koska Helsingin keskustakirjaston rakennustyöt vähentävät bussitilaa Töölönlahdella. Linjan 69 reitti jatketaan Malmilta Sepänmäen ja Alppikylän kautta Jakomäkeen.

Linjatunnus 70T muuttuu numeroksi 70 ja reittiä muutetaan kulkemaan Pukinmäen ja Malmin sairaalan kautta päättyen Malmille nykyisen Suutarilan sijaan. Linjaa liikennöidään jatkossa vain arkisin.

Linja 71 jatketaan Savelasta Malmin asemalle. Ruuhka-aikoina joka toinen lähtö ajetaan vain kuormitetuimmalla osuudella Rautatientori-Viikki linjatunnuksella 71B.
Linjan 72 perusversion päätepysäkki siirtyy Erätieltä Siltamäkeen. Lisäksi ruuhka-aikana ajetaan linjaa 72V Tapanilan urheilukeskukselle.

Linjan 74 Arabian reittiosuus jää pois ja linja kulkee Kustaa Vaasan tietä Lahdenväylälle. Lisäksi Sepänmäen reittiosuus jää pois ja reitti kulkee Malmin aseman kautta. Linja 74 kulkee jatkossa myös Puistolan aseman kautta ja sen päätepysäkki on Heikinlaaksossa. Linja 74 korvaa Tapanilassa nykyisen liityntälinjan 76A/B.

Linjan 75 reitti muutetaan kulkemaan Lahdenväylää pitkin Jakomäkeen, jolloin Pihlajamäentien ja Tattarinharjuntien osuus jää pois.
Linjan 77 reitti muutetaan kulkemaan Pihlajamäentien ja Tattarinharjuntien kautta. Jakomäessä reitti ei enää kierrä Jakomäentien kautta, koska linjan 75 uusi reitti kulkee tätä kautta.

Linjan 79 reitti jatketaan Malmilta Siltamäen ja Suutarilan kautta Puistolan asemalle, jolloin se korvaa nykyisiä linjoja 70(T), 75A ja 77A. Malmilta reitti kulkee Kirkonkyläntieltä Tapaninvainiontien ja Suutarilantien kautta Siltamäkeen, jolloin matka-aika nopeutuu useilla minuuteilla. Ruuhka-aikoina ajetaan lisäksi vahvistavaa linjaa 79B Siilitie metroasema-Latokartano.

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisesti nykyinen linja 506 jaetaan kahtia vuonna 2016 ja linjatunnuksella 506 liikennöidään osuutta Viikki-Meilahti. Linjan 506 reittiä jatketaan Viikistä Latokartanonkaaren kautta Myllypuroon.
Linja 554 korvataan uusilla linjoilla 553 Leppävaara-Maunula-Malmi-Hakunila ja 561B Itäkeskus-Malmi-Siltamäki-Töyrynummi-Tapaninkylä.

Linjat 75A, 76A, 76B ja 77A lakkautetaan ja ne korvataan edellä mainituilla muiden linjojen reittimuutoksilla.
Yölinjasto muutetaan vastaamaan uutta päiväliikenteen linjastoa.

Suunnittelutyön aikana oli jatkuvaa asukasvuorovaikutusta HSL:n blogin kautta. Blogiin kirjoitettiin säännöllisesti ja kirjoituksissa käsiteltiin työn etenemistä ja esiteltiin ajatuksia linjastoon liittyen. Blogi keräsi työn aikana noin 1 800 kommenttia, mielipiteitä oli laidasta laitaan. Lisäksi HSL järjesti kolme eri asukastilaisuutta.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliVain MPS Edustus ylsi voittoon
Seuraava artikkeliMeeri Kuikka iloitsee vihreiden voitosta