Vain MPS Edustus ylsi voittoon

PuiU:n Sami Rinta-Kahila teki yhden maalin ja koetteli muutamaan otteeseen Hyvinkään Palloseuran maalivahdin taitoja. KUVA HEIMO LAAKSONEN

Menneellä kierroksella karttui täkäläisille joukkueille neljästä ottelusta vain neljä pistettä. MPS:n edustus raapi 1-0 voitollaan täyden pistepotin Konnulta. Malmin Ponnistajat hakivat tasapelipinnan Porvoosta. PuiU ja MPS/Atletco Malmi kokivat karvaat tappiot.

Puistolan Urheilijat kävi lupaavasti Myllypuron tekonurmella Hyvinkään Palloseuran kimppuun. PuiU dominoi ensi jaksoa näyttävästi. Mika Jaakkolan kaukolaukauksella ja Sami Rinta-Kahilan maltillisella sijoituksella puistolalaiset johtivat tauolla reippaasti 2-0. Toisella jaksolla HyPS pääsi peliin paremmin mukaan. Tästä huolimatta kotijoukkueella oli pari kolme loistavaa paikkaa tappaa ottelu. Toisin kävi, ja katkerasti. Hyvinkääläiset ylsivät loppukirillä 3-2 voittoon. Tasoitus ja voittomaali syntyivät lisäajalla. Se syletti puistolalaisia.

Huomenna torstaina 7.5. kello 19.15 PuiU kohtaa Myllypuron tekonurmella aina kiusallisen vastustajan Spartakin.

MPS:n edustusjoukkue sai Kontulan tekonurmella pelinsä rulettamaan mainiosti FC Kontua vastaan. Ensimmäinen vartti oli keltapaitojen näytöstä. Tulostakin tuli, Akseli Hietala teki maalin, josta lopulta tuli MPS:n 1-0 voittomaali. Nuorehko ja nälkäisen tuntuinen Kontu paransi asteittain otteitaan. Ottelun loppuhetkillä se oli pariinkin otteeseen liki tasoitusta. MPS kuitenkin korjasi potin ja jatkaa sarjaa voittojen tiellä.
Eilen tiistaina MPS isännöi Myllypurossa PK K-U/Allianssia. Seuraava peli on vasta 16.5. Lahdessa Reipasta vastaan.

MPS/Atletico Malmi lähti lauantaina Mosan tekiksen sadekelillä toiverikkaana AC Vantaan kimppuun. Takaraivossa jyskytti inhottava avaustappio IFK:lle. ”Tico” oli myös ennakkosuosikki, vedonlyönti lupasi vantaalaisten voittokertoimeksi huikeaa 5:ttä. Mutta ottelusta tuli vaikea vapun jälkeinen waterloo. AC Vantaa nappasi kirkkaan 3-0 voiton.

Kotijoukkueen tuskaa lisäsi jälleen yhden pelaajan ulosajo. Loppunumerot hemmottelivat vastustajaa, vantaalaiset tekivät triplansa noin viidestä maalipaikasta. Hyvällä prosentilla. Kaksi rysää syntyi komeista vapaapotkuista.
Lauantaina 9.5. kello 18.15 atleetit käyvät jahtaamaan avauspisteitään Tuusulan Urheilukeskuksessa. Vastassa on hyviä kevätotteita esittänyt TuPS.

Malmin Ponnistajat matkasivat sunnuntai-illan päätteeksi Porvooseen. Iltavirkkujen ottelu isäntäjoukkue Akillesta vastaan alkoi klo 20.30. Yön pimeällä kotimatkalla oli kyydissä yksi tasapelipiste 1-1 päättyneestä ottelusta. Ponnarien maalin teki ensi jaksolla Joel Tuovinen Aleksi Työppösen esityöstä. Toisella jaksolla Akilles sai kyseenalaisen rangaistuspotkun, josta se tasoitti päätösluvuiksi 1-1.

-Tämä oli tämmöinen tyypillinen sarjanousijoiden nuhraus, tuumi malmilaisluotsi Vesa Hiltunen heti ottelun jälkeen ja manaili samalla kahta malmilaisilta hylättyä maalia.
Ylihuomenna perjantaina 8.5. kello 19.30 Ponnistajat kohtaavat Kontulassa MPS:lle viime viikolla hävinneen FC Kontun.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliHelmi ja Haaga-Perho yhteistyöhön
Seuraava artikkeliUudet bussilinjat esillä HSL:n hallituksessa