Ohi on

Päätoimittaja Teija Loponen

Vaalihumut ovat takanapäin. Virallisen ääntentarkastuksen tuloksia ei vielä tämän lehden painoon mennessä ole saatu, mutta näillä näkymin meidän on tyytyminen siihen, ettei täältä kukaan noussut suoraan kansanedustajaksi. Lähimpänä näillä näkymin ovat varasijoille päässeet vasemmiston Veronika Honkasalo Tapulikaupungista ja perussuomalaisten Mari Rantanen Tapaninvainiosta. Veronika Honkasalo keräsikin melkoisen äänisaaliin, 5371 ääntä ja Rantanen 3116. Hyvän saaliin sai myös Kokoomuksen tapanilalainen Fatbardhe Hetemaj, 3553 ääntä, mutta se ei riittänyt sisälle pääsyyn. Eduskuntaan kesken kauden toistamiseen noussut keskustan Terhi Peltokorpi Suutarilasta ei 1842 äänellä pääse jatkamaan pestiään. Ensikertalaisena mukana ollut demareiden puistolalainen Sinikka Vepsä sai mukavat 1445 ääntä ja RKP:n tapanilalainen Björn Månsson 1045.

Moni vaalityössä mukana ollut teki ehdokkaansa kanssa paljon töitä. Vaikka ehdokas ei mennyt läpi, ei tehty työ mennyt hukkaan. Äänestäjät saivat välitettyä poliitikoille huoliaan ja ehdokkaat saivat kertoa, mitä asioita pitävät tärkeinä. Mikäli kansanedustajiksi pyrkineet yrittävät seuraavaksi valtuutetuiksi, he ovat jo äänestäjille paljon tutumpia. Lisäksi vaalityö, kuten moni muukin yhdessä tehtävä asia, loi tekijöidensä kesken yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Lisäksi se varmaankin antoi tunteen siitä, että itse teki jotain, oli oikeasti yrittämässä vaikuttaa asioihin. Jo se oli monille hieno kokemus.

Elämä jatkuu. Vaalit sävyttivät elämää monta viikkoa, nyt on aika keskittyä muuhun. Ylioppilaskirjoituksiin osallistuneet saavat jännittää vielä kuukauden verran tuloksiaan. Nyt alkoi uusi odotus niillä perheillä, joille oli ilmoitettu, ettei lapsi pääse haluamaansa kouluun. Töyrynummen, Ylä-Malmin, Kotinummen sekä Siltamäen ja Suutarilan kouluihin otetaan lisää koulutulokkaita uudella haulla. Kevätjuhlia järjestävien ja muidenkin on nyt hyvä karsia turhia tavaroita nurkista, sillä HSY:n keräysautot alkavat kiertää ja ottaa vastaan kotitalouksien turhaa tavaraa. Keräysautojen avulla romuista pääsee helposti eroon.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliSisäkatto murtui kesken Malmin apteekin avajaisten
Seuraava artikkeliKoillis-Helsinki jäi ilman kansanedustajia