Esittelyssä: Jorma Luotonen (ipu)

Jorma Luotonen

Suurmetsässä asuva Jorma Luotonen, 69, edustaa vaaleissa Itsenäisyyspuoluetta. Sen ohjelma vastasi omia ajatuksia, tärkeää on ihmisten auttaminen ja toimiminen tavallisen pienen ihmisen hyväksi.
Luotonen on pääosin tehnyt elämäntyönsä linja-autonkuljettajana, mutta myös lasten vapaaehtoinen valmentajantyö on vienyt paljon aikaa. Luotonen valmensi 39 vuotta jalkapallossa ja jääkiekossa oman kotikaupunginosan Suurmetsän SUMU:ssa sekä Jokereissa ja HJK:ssa.

Myös omat viisi lasta urheilivat, ja nyt Luotonen seuraa 10 lapsenlapsen jääkiekko- ja jalkapalloharrastuksia.
Itse Jore oli saanut valmennushommista hyvän mielen, kahdet tossut ja yhtä monet verkkarit, kun hän kolme vuotta sitten jäi sivuun. Hän on mukana myös HJK:n Seniorien toiminnassa.
Luotosella on omat kotisivut joren.fi ja Huopalahden seurakunnassa nuorena kameraharrastelijaksi ammattilaistunut Kari-veli on tehnyt kaksi hyvää vaalivideota. Niina-tytär on isän vaalipäällikkö ja viimeiset vaalinalusviikot vietetään aktiivisesti Narinkkatorilla vaalipyhään asti.

Jorma avioitui lastensa äidin kanssa jo 18-vuotiaana ja viime joulukuussa vietettiin kultahäitä.
-Kalteentiellä on asuttu vuodesta 1972, ja sitä ennen oltiin kuusi vuotta seurakuntien erityisnuorisotyön ”Snellulla”,  toimin nuorisotalon isäntänä.
Jorma kertoo työskennelleensä dösäkuskin tilausajossa ja lisäksi muun muassa ahtaajana.

Nyt kiinnostaa kovasti siirtyminen politiikkaan ajamaan ihmisten asioita. Siihen sijoitettava vaalibudjetti ei nouse paljon nollan euron yläpuolelle, mutta innostus on suuri.

 Timo Huotinen