Erälle neljä mitalia aluemestaruuskilpailuista

Aforia otti pronssia esityksellään. KUVA IIDA MOILANEN

Joukkuevoimistelun Etelä-Suomen Aluemestaruuskilpailut käytiin viikonloppuna Vantaan Energia Areenalla. Kaksipäiväisissä kisoissa oli mukana yhteensä 137 joukkuetta yhdeksässä eri sarjassa.
Tapanilan Erän joukkueet olivat hyvin edustettuina molempina päivinä ja hienojen kisasuoritusten lisäksi myös menestystä tuli niin lauantaina kuin sunnuntainakin.

Lauantaina käytiin kilpasarjojen kilpailut ja tuloksellisesti Erän joukkueista parhaiten pärjäsivät Anastasia01 ja Aforia. Anastasia01 saavutti 12-14-vuotiaiden kilpasarjassa korkeimman kategorian A ja joukkue palkittiin kisan päätteeksi aluemestaruusmitalein. 16-20-vuotiaiden kilpasarjassa Aforia saavutti pronssimitalit yhteispistein 15.10.
14-16-vuotiaiden kilpasarjassa mukana oli kolme Tapanilan Erän joukkuetta: Anastasia oli kymmenes,  Aforia99 kahdestoista ja Anastasia00 kolmastoista.

Sunnuntaina vuorossa olivat SM-sarjojen lisäksi 10-12-vuotiaiden sarja. Seurayhteistyöjoukkue Elite nappasi itselleen Etelä-Suomen aluemestaruuden yhteispistein 17.07. Hopealle voimisteli PNV:n Gloria Jr ennen OVO:n Team Titaaneita.
12-14-vuotiaiden SM-sarjassa seurayhteistyöjoukkue Elite Pre Jr keräsi kauden korkeimman pistemääränsä 15.95, jolla joukkue sijoittui kovatasoisessa kisassa hienosti viidenneksi. Samassa sarjassa Elite Pre Jr02 saavutti pisteet 12.70 ja joukkueen sijoitus oli yhdestoista.

10-12-vuotiaiden sarjassa Erällä oli mukana peräti neljä joukkuetta – Elite Alexa, Axoria, Amila ja Axoria05. Sarjassa palkittiin kolme parasta joukkuetta – Elite Alexan ohella mitalit pujotettiin SC Vantaan Elite Kidsien ja PNV:n Gloria Astran tyttöjen kaulaan. Axoria saavutti kategorian 4, Amilan kategoria oli 7 ja Axoria 05:n 8.

Eliten kausi jatkuu jo viikon kuluttua Turussa Junioreiden MM-kisojen karsinnan ensimmäisellä osakilpailulla. Elite tähtää kesäkuun alun MM-kilpailuihin ja matka kohti Färsaaria on hienosti sujuneen alkukauden ansiosta hyvällä mallilla. Suurin osa Erän joukkueista jatkaa kisakauttaan parin viikon kuluttua Hyvinkää Cupissa. Vantaalta jo kauden kolmannen mitalinsa saavuttanut Elite Alexa keskittyy harjoitteluun ja kisaa seuraavan kerran vasta SM-kisoissa kesäkuun alussa.

Lauri Järvinen

Edellinen artikkeliEsittelyssä: Jorma Luotonen (ipu)
Seuraava artikkeliEsittelyssä: Markku Penttilä (M11)