Kuukausittaiset Arkistot: huhtikuu 2015

Mosa heräsi sateessa

Sateenvarjot ja telttakatokset värittivät sunnuntaista Tapanilan kaupunginosatapahtumaa, jossa taivaalta tuleva vesi karsi hivenen yleisömäärää. Mosa herää –tapahtuma Tapanilan torilla oli yksi sen historian vetisimmistä, mutta...

Kupla ja koirapuisto väistyvät rakentamisen tieltä

Rakentamisen määrästä ja pysäköintialueiden vähenemisestä tehtiin muistutuksia, koirapuiston siirto sai kiitosta. Viikissä sijaitsevan urheilu- ja virkistyspalvelujen alueen, yleisen pysäköintialueen ja katualueiden asemakaavan muutosehdotus lähti kaupunkisuunnittelulautakunnalta...

Malmin lentoasema käsittelyyn valtakunnan tasolla

Hallituksen muodostajana toimiva keskustapuolue on esittänyt Malmin lentoaseman toiminnan käsittelyä hallitusneuvotteluissa. -Malmin lentoaseman ystävät ry tervehtii tätä aloitetta ilolla. Lopultakin asia nostetaan kunnolliseen käsittelyyn, toteaa...

Hopeinen Hotelli liitää Malmille

Douglas DC-3 OH-LCH  "Hotelli" saapuu kotikentälleen Malmille l ensi tiistaina juhlallisin vastaanotoin. -DC-3 saapuu Malmille tämän hetkisen tiedon mukaan 5.5. klo 16.00. Aikataulu saattaa tietysti...

KimalaisCupissa riemulla ei ollut rajoja

Historian 10. KimalaisCup järjestettiin viime torstaina Tapulikaupungin urheilupuistossa. Koillis-Helsingin päiväkotien oma jalkapalloturnaus keräsi tänä vuonna lähes 900 innokasta potkijaa paikalle. Aamupäivän aikana pelattiin yli...

Kiilassa ihmetytti päivähoidon ja koulun puute

Fallkullaan on syntymässä uusi kerrostalojen keskittymä, Tapanilan palveluihin tukeutuva Fallkullan Kiila. Suunnitelman mukaan nyt joutomaana radan itäpuolella olevaan Kiilaan on tulossa 4-8-kerroksisia taloja 900-1 200...
Päätoimittaja Teija Loponen

Iloista vappua!

Meneillään on vappuviikko.  Se on kuin portti kevääseen ja kesään. Kevätmieltä tuovat jo kukkivat valkovuokot ja vauhdilla kasvava nurmikko. Torstaina käynnistyvään vapunviettoon on monilla...

Onko Gardenialla vielä toivoa?

Viikin Gardenian tulevaisuus nostetaan esille Gardenian suuressa keskustelutilaisuudessa ensi tiistaina kello 18-20. Illan järjestäjinä ovat Viikki-Seura yhdessä Gardenian kanssa. Päättäjistä paikalle ovat lupautuneet ainakin apulaiskaupunginjohtaja...

Lautakunta seminaariin, valtuusto lähetekeskusteluun: Mielipiteet yleiskaavaluonnoksesta julki toukokuun alussa

Helsingin kaupunginvaltuuston toukokuun 5. päivän tiistaikokous sisältänee räväköitä puheita ja normaalia enemmän yleisöä, sillä esityslistalle tulee lähetekeskustelu tekeillä olevasta yleiskaavasta. Koillis-Helsingin vinkkelistä katsoen voi ennustaa...
puma volley tytöt

PuMalla menestyksekäs kausi

Lentopallon sarjakausi alkaa olla taputeltu. Koillisessa toimiva junioreiden erikoisseura PuMa osallistui sarjapeleihin peräti 22 joukkueella, joka lienee historian ennätys. Noin 200 nuorta osallistuu eri...

Meritaimenten ja raskasmetallien Longinoja

Meritaimenten kodiksi kunnostetun Longinojan ekologinen tila on tyydyttävä. Purovesi on moneen muuhun puroon verrattuna kirkasta. Veden laatua himmentää kuitenkin yläjuoksulta veteen ajautuvat monet raskasmetallit. Longinoja...

Kaavoituslautakunnan enemmistö rakentaisi Malmin lentokentän

Viisi kuudesta Kampin Laiturilla olleesta kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenestä ilmoitti kannattavansa Malmin lentokenttäalueen rakentamista viime torstaina. Kampin Laiturin kaupunkisuunnittelumessuilla paneeliin osallistuneista poliitikoista vain Tom Packalen (ps.) ilmoitti,...

Liketälähiötä –kisalla huikeasti osallistujia

#liketälähiötä-valokuvakilpailun voitti “Sulon Pasila”. Kymmenen muuta kuvaa palkittiin kunniakirjoin, mukana Jenni Laurilan Tapulikaupungista, Alex Marttusen Pukinmäestä ja Jalmari Sarlan Jakomäestä ottamat kuvat. Helsingin kaupungin lähiöprojekti,...