Naistenpäivää vietetään Suomessakin tulevana sunnuntaina, joskin varsin monilta tuo päivä sujahtaa ohi huomaamatta. Kansainvälisen naistenpäivän historia vie vuoteen 1911, jolloin 19.3. Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä järjestettyihin kokoontumisiin osallistui yhteensä yli miljoona ihmistä vaatien naisille muun muassa äänioikeutta, työoikeutta ja oikeutta ammattikoulutukseen. Ensimmäisen maailmansodan aikaan naistenpäivä liittyi vahvasti rauhanliikkeeseen. Nykyään YK järjestää vuosittain naistenpäivän konferenssin, jolla pyritään edistämään naisten oikeuksia ja naisten mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin prosesseihin. Niissä on vielä parantamisen varaa useimmissa maissa.
Meillä naistenpäivän laimeaa viettoa aiheuttaa ehkä se, että täällä tasa-arvo naisten ja miesten välillä on ollut selvästi parempi kuin useimmissa muissa maissa. Suomi on ollut naisten aseman suhteen monesti myös edelläkävijä. Näin esimerkiksi silloin, kuin Elisabeth Rehn valittiin Suomen puolustusministeriksi. Sitä ei muissa maissa oltu vielä koettu. Paikallisesti katsoen meillä naiset ovat päässeet joissain asioissa miehiä pidemmälle. Esimerkiksi politiikassa kansanedustajaksi on täältä muutamaankin kertaan noussut nimenomaan nainen. Ensin Sirkka Lekman ja hänen jälkeensä Terhi Peltokorpi.
Pihlajamäessä muistetaan aina kadunnimeä myöten 1800-luvulla elänyt naisasialiikkeen pioneeri, naispedagogi Lucina Hagman. Hän perusti muun muassa Martta-järjestön ja Suomalaisen Naisliiton. Hän oli ensimmäisiä naiskansanedustajia sekä maan ensimmäisen suomenkielisen yhteiskoulun ensimmäinen rehtori. Hagman myös perusti nykyään Pihlajamäessä toimivan Helsingin Uuden yhteiskoulun vuonna 1899. Merkittäviä naisia Suomessa on ollut useita. Hagmanin perustama Martta-järjestökin voi edelleen hyvin ja yksi sen osastoista, Pukinmäen Martat, viettivät juuri 30-vuotisjuhliaan. Onnittelut heille!
Päätoimittaja Teija Loponen