Voittoisa Erä etenee kohti kevätaurinkoa!

Erän kestosoturi Mikko Pasanen on ollut yksi viime pelien voittojen takuumies onnistuen maalinteossa sekä Nokiaa että Classicia vastaan. Arkistokuva. KUVA MIKKO HYVÄRINEN

Pirkanmaan jasso tyhjeni viime viikolla Erän taskuihin. Tuplapotin mahdollisti ensin vierasvoitto Nokialla ja heti perään keskiviikon kotiottelussa Tampereen Classic antautui Erälle. Voitoilla Erä otti aimo askeleen kohti kevään aurinkoisia mitalipelejä.

Maanantaina Erä oli miltei pakkovoiton edessä matkatessaan Nokian KrP:n vieraaksi. Ei hätää, tuliaisina olikin reipas 7-4 voitto. Ihan niin helppo ilta ei kuitenkaan Raholassa ollut kuin mitä loppunumerot kuvastavat. Isännät janosivat tosissaan voittoa. Avauserä meni Nokialle 2-1, ja kolmanteenkin erään lähdettiin 3-3 tasaluvuissa.
Päätöserän alussa mosalaiset ryhdistäytyivät. Mikko Jolman ja Tuure Ailion maaleilla tilanne oli Erälle 5-3. Nokialaiset tulivat vielä maalin päähän, mutta möhlivät sitten takaa-ajonsa ylikentällisen tuottamaan jäähyyn. Lauri Kapanen ja Eero Nuutinen toimittivat vielä pelivälineen Nokian maalivahdittomaan häkkiin.

Keskiviikkona yli 1000 katsojaa todisti Erän isännyyttä huippujoukkue Tampereen Classicia vastaan. Ottelusta tuli huippukoitos, joskin vähämaalinen. Kotiyleisölle riitti Erän saama täysi pistepotti 3-2 voitolla.
Avauserän jälkeen hymyilytti. Erä johti 2-0 Tuomas Iiskolan ja Mikko Pasasen maaleilla. Toisessa erässä nähtiin vain yksi Classicin täysosuma.
Päätöserä oli huima. Ensin Classic pääsi tasoittamaan luvuiksi 2-2. Ottelun viimeiset 6 minuuttia olivat trilleriä vailla vertaa. Ensin Erä pelasi vajaalla, mutta piti taistellen pesänsä puhtaana. Tunnelma rävähti kattoon Mikko Jolman tehdessä 3-2 johto- ja voittomaalin. Tämän jälkeen Classic  yritti tasoitusta ilman veräjänvartijaa, mutta tuloksetta, jopa möhlien kentälle liian paljon innokkaita pelaajia.

Erällä on nyt sarjassa 21 pisteellä melko tukeva 8. sija, seuraavana oleva NST lymyää kuuden pinnan päässä. Se kevätaurinko pilkistelee lupaavasti!
Tänään keskiviikkona on ilmassa tunteita. Erä pelaa kauden ainoan kotiottelunsa Mosahallissa. Kunniakkaan vierailijan roolissa on sarjassa tällä hetkellä viimeisenä oleva Rauman Salba.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliSähköautoja näkyy yhä useammin
Seuraava artikkeliEsittelyssä: Fatbardhe Hetemaj (Kok)