Uuden vuoden aika

Päätoimittaja Teija Loponen

Vuosi on vaihtunut. Monenlaisia lupauksia annettiin uuden vuoden alkaessa. Moni niistä tosin tahtoo unohtua aika pian. Yleisimmin luvataan aloittaa terveellisempi elämä muokkaamalla ruokavaliota ja lisäämällä liikuntaa. Ne ovat mainioita lupauksia, etenkin jos toteutuvat edes osan vuotta. Näiden hyvinvointiin liittyvien lupausten täyttämiseen löytyy lähistöltä paljon mainioita avustajia, kuten urheiluseuroja ja erilaisia liikuntapaikkoja. Usein yhdessä tekeminen ja ryhmässä toimiminen antaa pontta liikuntaharrastuksellekin. Vuoden lopussa tapahtunut sään lämpeneminen vesisateineen vei ainakin hetkellisesti mahdollisuudet hiihtoon ja osin luisteluun. Ellei sisäliikunta innosta, voi liukkaillakin keleillä lenkkeillä, kunhan on kunnolliset kengänpohjat tai nastat alla. Vaikka Malmin sairaalan päivystys on jo avoinna, soisi liukastumisonnettomuuksien jäävän minimiin.
Hyviä lupauksia liikunnan lisäämisen ohella ovat tavoite ottaa toiset ihmiset paremmin huomioon, pyrkimys myönteiseen elämänasenteeseen ja päätös antaa aikaansa vapaaehtoistyöhön. Epäitsekkyys tuottaa hyviä tekoja ja elämäniloa monille. Niitä tässä ajassa tarvitaan.

Vuoden ensimmäisen päivän sijainti juuri tammikuun alussa on roomalainen käytäntö. Suomessa vuodenvaihdetta vietettiin pitkään syksyllä, ajankohtana jolloin maataloustyöt oli saatu päätökseen. Vuonna 1559 Suomi ja Ruotsi siirtyivät samaan aikaan viettämään uudenvuodenpäivää 1. tammikuuta.  Uuden vuoden käynnistyessä on kautta aikain toivottu hyvää ja menestyksellistä vuotta. Enää toiveet eivät liity sato-odotuksiin, vaan elämään ja hyvinvointiin. Työpaikan saanti on nykypäivänä yhä useammalle se suurin toive parin viime vuoden suurten irtisanomisten vuoksi.

Tämä vuosi tuo tullessaan paljon muutoksia, joista osa on selviä parannuksia, osa koetaan ikäviksi. Jos lapsen lähikoulu suljetaan tai oma hyväksi koettu bussilinja muuttuu, on kehittämistä vaikea ymmärtää hyväksi uudistukseksi. Kehärata lisää mukavasti junaliikenteen tiheyttä ainakin Malmilla ja Puistolassa. Moni odottaa jo jännityksellä tulevia eduskuntavaaleja ja pohtii uuden hallituksen kokoonpanoa. Olisiko vastuupuolueiden vaihtumisella vaikutusta itseä lähellä oleviin asioihin? Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Joihinkin asioihin voi kuitenkin itse vaikuttaa. Jos jokainen tekee parhaansa, voi tästä vuodesta muodostua varsin mainio. Luottamusta tarvitaan omaan itseensä ja tulevaisuuteen.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliTapanila-Seura: Tapettitehdasta ei saa hävittää!
Seuraava artikkeliHelmen finanssiryhmä vakuutusten parissa