Valtuutetut eivät tienneet mielipidettään

Vihreä=kyllä, Keltainen=tyhjä, punainen=ei, valkoinen=poissa. KUVAKAAPPAUS VALTUUSTON KOKOUSASIAKIRJOISTA

Kaupunginvaltuutettujen äänestyskäyttäytyminen viime keskiviikon kokouksessa on saanut sosiaalisessa mediassa valtavasti huomiota. Ihmisiä on ärsyttänyt tyhjän äänestäminen.

Kaupunginvaltuuston kokouksessa äänestettiin talousarvion käsittelyn yhteydessä ponnesta, joka olisi edellyttänyt sen selvittämistä, olisiko mahdollisuutta säilyttää Malmin lentokenttä harrasteilmailun, pelastustoiminnan ja ilmailukoulutuksen käytössä myös tulevaisuudessa, vaikka valtion toiminta kentällä loppuisikin.
Valtaosa paikalla olleista valtuutetuista ei näyttänyt tietävän mitä mieltä asiasta on ja äänesti tyhjää. Heidän joukossaan oli useita sellaisiakin henkilöitä, jotka muissa yhteyksissä ovat olleet julkisesti kentän säilyttämisen kannalla.
Peräti 58 valtuutettua painoi tyhjää, 14 kannatti pontta ja 12 vastusti sitä.

Ilmailukäytössä säilyttämistä kannatti 14 valtuutettua, joista vain yksi oli kokoomuslainen. Sirpa Asko-Seljavaara oli ainoa kokoomuslainen, joka painoi vihreää nappia kentän säilymistä ajavan ponnen puolesta.
Rohkeiksi säilyttäjiksi ilmoittautui myös kolme täkäläistä naista, keskustan Terhi Peltokorpi, vihreiden Zahra Abdulla sekä perussuomalaisten Helena Kantola.
Koillisen valtuutetuista kokoomuksen Kauko Koskinen, Fatbardhe Hetemaj sekä varajäsenenä paikalla ollut Heimo Laaksonen äänestivät tyhjää.
Kantaansa ei osannut ilmaista myöskään täkäläisistä ruotsalaisten Björn Månsson, eikä demareiden Osku Pajamäki ja varajäsen Mirka Vainikka.
Lentokenttäpontta vastusti täkäläisistä vain vasemmiston Veronika Honkasalo.

Teija Loponen

Äänestykseen liittyviä kommentteja MLY:n facebook-sivustolta

”Kasailen juuri exceliä, jossa on rinnakkain kunnallisvaalikyselyn vastaukset ja tämän äänestyksen tulokset. Että ottaa aivoon tämä poliitikkojen paskanpuhuminen. Jos kerran ryhmäkuri on tuota luokkaa niin miksi ihmeessä ei riittäisi yksi äänitorvi per puolue noihin äänestyksiin? Säästyisi monen valtuutetun kokouspalkkiot ja eduskunnastakin voisi potkaista aika liudan kansanedustajia tutustumaan tavallisen ihmisen elämään.”

”Kokoomukselta on lähdössä aimo liuta äänestäjiä tuolla sekoilulla.”

”Olen todella pettynyt näihin lukuisiin tyhjiin.”

”Eihän tässä ole mitään järkeä. Tuo tyhjän äänestämismahdollisuus pitäisi poistaa tai sitten kylmän viileästi tulos lasketaan oikeasti annettujen äänien mukaan.”

”Valtio ei ole vielä leimannut näitä päätöksiä, siksipä odotammekin hallituksen vaihtumista kuin kuuta nousevaa. Asian pitää edetä Valtioneuvostoon, toivotaan että hallitus kaatuu ennen sitä koska seuraava pääministeripuolue säilyttäisi kentän.”

”Kentän pelastaa vain se, jos hallituspuolueet eivät halua lähteä vaaleihin Malmin verta käsissään.”

”Olisipa hienoa, jos Malmin kentästä kehitettäisiin kunnon ilmailuhenkinen matkailukohde. Onhan näitä maailmalla vaikka kuinka paljon.”

Nettikeskusteluissa kerrotaan Jaana Pelkosen ja Kauko Koskisen painaneen vahingossa väärää nappia.
Kauko Koskinen ja Heimo Laaksonen ovat MLY:n facebook-sivulla ilmoittaneet osallistuvansa MLY:n mielenilmaukseen Malmin lentokentän puolesta. Mielenilmaus toteutettiin eilen.

Edellinen artikkeliYleiskaavan luonnos tarttuu myös lentokenttää ympäröiviin maihin
Seuraava artikkeliErän voimistelijoille tukku mitaleja