Meeri Koutaniemi ja Plan kalamarityttöjen asialla

Meeri Koutaniemi opastaa tyttöjä valokuvauksessa. Kuva: Iida Riekko

Monia kansainvälisiä palkintoja kerännyt valokuvaaja Meeri Koutaniemi piti Nepalissa viime elokuussa kahdelletoista entiselle kalamariorjalle viikon mittaisen valokuvauskurssin. Siitä syntyi näyttely Vapaita unelmia.

Koutaniemi opetti tytöille valokuvauksen perusteita ja samalla orjuudesta vapautuneet tytöt pohtivat sekä kuvasivat omia kokemuksiaan ja unelmiaan.
Tavoitteena oli opettaa heille valokuvausta, mutta samalla vahvistaa tyttöjen itseluottamusta ja auttaa heitä löytämään ilmaisukanava omille tunteilleen ja vaikeille kokemuksille.
Valokuvaaja myöntää oppineensa itsekin paljon tytöiltä. Erityisesti häneen teki vaikutuksen tyttöjen rohkeus jakaa raskaita muistoja. Sekin yllätti, miten luottavaisesti nämä vapautetut nuoret naiset nyt suhtautuvat tulevaisuuteensa.
Nuorina köyhistä kodeista rikkaisiin perheisiin kotiorjiksi myydyt tytöt joutuivat tekemään pitkää työpäivää. He siivosivat, pesivät pyykkiä, hoitivat kotieläimiä ja tekivät maataloustöitä.
Kalamarit joutuvat usein henkisen väkivallan ohella myös fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Pahoinpidellytkään tytöt eivät helposti saa ulkopuolisten apua. He eivät myöskään yleensä pääse kouluun, eivätkä vierailemaan kotonaan.

Opettamisen ohella Meeri Koutaniemi kuvasi tyttöjä kurssin aikana ja kokosi heidän kuvistaan ja tarinoistaan Vapaita unelmia -näyttelyn, joka on kiertänyt ympäri Helsinkiä.
Kuvatauluissa kerrotaan tyttöjen taustoista: “Elämäni onnellisin hetki oli, kun Plan Nepal pelasti minut isäntäni talosta ja sain vapauteni takaisin.”
“Nyt opiskelen opettajaksi. Aikuisena haluan olla opettaja ja levittää tietoa köyhiin yhteisöihin, jotta muut tytöt eivät joutuisi minun laillani kamalareiksi.”

Kalamari-orjat

  • Etniseen tharu-vähemmistöön kuuluvat köyhät perheet ovat perinteisesti myyneet tyttäriään vauraisiin perheisiin kotiorjiksi, kamalareiksi.
  • Perheet saavat tyttöjen työstä maksuksi keskimäärin 25 euroa vuodessa, tyttö itse ei saa mitään.
  • Lastenoikeusjärjestö Plan ryhtyi kampanjoimaan kamalari-järjestelmää vastaan vuonna 2006, silloin Nepalissa oli yli 12 000 kamalaria.
  • Nykyisin heitä on enää arviolta 600 hallituksen ja järjestöjen työn ansiosta.
  • Plan on vapauttanut yli 4 000 kamalaria. Järjestö valistaa perheitä orjatyön haitoista ja tarjoaa vapautuneille tytöille koulutusta ja monenlaista tukea.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliErän voimistelijoille tukku mitaleja
Seuraava artikkeliMalmille tullaan kotiin