Erän voimistelijoille tukku mitaleja

Aforia otti aluepronssia keilaohjelman onnistuttua aiempia kisoja puhtaammin.

Isänpäivänä 9.11. kilpailtiin Töölön kisahallilla joukkuevoimistelun Etelä-Suomen aluemestaruuksista. Tapanilan Erän joukkueet edustivat kilpailuissa upeasti ja tuomisina oli mitali kaikista sarjoista, joihin osallistuttiin.

-Nuorimpien eli 10-12-vuotiaiden sarjassa oli osallistujia huikeat 39 joukkuetta. Sarjassa ei julkaista pisteitä, vaan joukkueet sijoitetaan pisteiden perusteella kategorioihin 1-10, kertoo Erän voimistelujaoksen tiedotusvastaava Veera Heinonen.
Parhaiten eräläisistä onnistui Elite Alexa junior, joka sijoittui kategoriaan yksi ja palkittiin kolmen parhaan joukossa yhdessä Olarin voimistelijoiden Team Indiumien ja Indiumit 02:n kanssa. Myös Axoria sai suorituksestaan kategorian yksi (sijat 4-9).
Axoria junior säilytti hienosti kategorian 4.
-Amilalla oli kilpailukautensa avauksessa hieman epäonnea, sillä musiikki katkesi kesken suorituksen. Joukkue suoritti esityksensä uudestaan ennen taukoa ja sai tulokseksi kategorian 7, Heinonen kertoo..

Anastasia joutui tekemään kuvioihin viime hetken muutoksia 12-14-vuotiaiden kilpasarjassa, mutta selvisi silti hienosti kategoriaan B.
-Tämä riitti aluehopeaan, kun a-kategoriaan ylsi vain Keravan naisvoimistelijoiden Aqua. Kategoriasta C palkittiin Olarin voimistelijoiden TItaanit P.
Anastasia 01 onnistui  myös parantamaan suoritustaan Kerava cupista, mikä riitti kategoriaan C (sijat 4-6/19).
Sarjassa 16-20 Aforia suoriutui keilaohjelmastaan Veera Heinosen mukaan aiempia kisoja puhtaammin. Tuloksena pisteet 16.30 ja aluepronssia.

TL

Edellinen artikkeliValtuutetut eivät tienneet mielipidettään
Seuraava artikkeliMeeri Koutaniemi ja Plan kalamarityttöjen asialla