Vihdoinkin!

Moni lukija on kysynyt toimitukselta jo pitkään, koska Malmin sairaalan remontti on ohi ja sairaala avataan. Etenkin talven lähetessä on tiedusteltu entistä useammin päivystyksen aukeamisesta. Tulevat liukkaat kelit tietävät valitettavasti liukastumisonnettomuuksia ja niihin joutuvat asioisivat mieluummin Malmilla kuin selvästi pidemmän ja hankalamman matkan päässä Mariassa. Nyt on siis riemu-uutinen kerrottavana, sairaala otetaan tässä kuussa käyttöön ja päivystys avautuu 27.11.

Sairaalan uudet ja myös peruskorjatut tilat ovat upeat. Uutuuteen liittyy Malmilla monenlaisen uuden teknologian liittäminen toimintaan. Lisäksi Malmin sairaalan palveluja on kehitetty potilaslähtöisesti, mikä voi käytännössä tietää monenlaisia iloisia yllätyksiä sairaalan käyttäjille.
Saattaa olla, että rakentaminen jatkuu lähivuosina sairaalatontilla. Herttoniemen sairaala on todettu niin huonokuntoiseksi, että sen toimintoja oltaisiin siirtämässä Malmille. Sitä varten sairaalaa pitäisi kohottaa kahdella lisäkerroksella. Malmin sairaala ei ole vain koillisten kaupunginosien asukkaille, vaan sen palveluiden piiriin kuuluvat myös pohjoisen ja itäisen Helsingin asukkaat. Pelkästään päivystyksessä arvioidaan käyvän yli 60 000 potilasta vuodessa.

Rakentamista on tiedossa Malmille enemmänkin. Latokartanontien varren kaavamuutos merkitsee lisää asuinkerrostaloja tornitaloista rivitaloihin Malmin keskustaan. Asiasta järjestetyssä asukasillassa käytiin rakentamisesta vilkasta keskustelua. Sillan kupeeseen suunniteltuja tornitaloja ei juuri kukaan vastustanut, mutta Paavolantien ja Latokartanon välinen rakentaminen hiersi jo enemmän.
Suunnitelmien vahvistuminen ja toteutuminen kestää kuitenkin vielä aikansa.
Isänpäivään ei enää ole montaa vuorokautta. Tulevana sunnuntaina juhlitaan isiä ja isoisiä. Monelle isälle paras lahja on saada viettää mukava päivä perheen kesken. Mukavaa isänpäivää myös heille, joilla se kuluu töiden parissa!

Päätoimittaja Teija Loponen