TV-kamerat jähmettivät Erän Tampereella

Tampereella ei auttanut, vaikka maineikkain eräläinen, hyökkääjä Lauri Kapanen otti hommakseen tuurata puolustusta ja avata hyökkäyksiä. Arkistokuva. KUVA MIKKO HYVÄRINEN

Koko Suomi sai sunnuntaina seurata TV-kakkoselta Tampereella superpalloilupäivän huipentumana pelattua liigataistoa Classic vastaan Tapanilan Erä.

Tapanilalaisten näkökulmasta ottelu ei varsinaiseksi taisteluksi ponkaissut. LIenevätkö TV-kamerat jähmettäneet mosalaispelurit? Etenkin avauserässä mieleen tuli legendaarinen Pikkukakkonen, joka huipentui unihiekan pöllyttämiseen. Erä oli uninen, sillä kotijoukkue Tampereen Classic johti 21 minuutin pelin jälkeen peräti 5-0. Kotijoukkue vei avauserän maalein 3-0, vaikka maalivahtien  torjunnat olivat Erän hyväksi 3-4.
Toisessa erässä ajassa 24.42 Erän Ossi Jalonen onnistui rikkomaan kuparisen 1-5 kavennusmaalillaan. Erän valmennusjohto muutti myös taktiikkaa takaa-ajon helpottamiseksi. Mosalaisten Mikko Pasanen ja Antti Aarnio onnistuivatkin toisessa erässä maalinteossa. Se ei auttanut, kun isäntäjoukkue tekaisi paikoistaan neljä rysää ja päätöserään lähdettiin 7-3 lukemissa.

Erä ei heittänyt vieläkään kirvestä kaivoon, vaan pyrki pelaaja- ja kenttävaihdoksilla löytämään potkua takaa-ajoon, muun muassa Lauri Kapanen rakenteli hyökkäämisen sijasta peliä alimmaisena pelaajana. Ei auttanut! Isännät kruunasivat täydellisen onnistumisensa päätöserän neljällä maalilla.
Ilman maalivahtia pelatessa Erän Tomi Palin pääsi tamperelaismaalien välissä kääntölaukauksellaan tekemään 10-4 kavennusmaalin. Hetken päästä Classic-ilmentymä Lassi Vänttinen tuikkasi pallon Erän tyhjään pömpeliin ja päätösluvuiksi 11-4.
Miettimistä jättivät maalivahtien torjunnat, Classicin Lassi Toriseva 16 ja Erän Teemu Kortelainen 10. Kiistämättä Classic ansaitsi voittonsa, mutta pelissä olisi voinut käydä toisinkin. Etenkin jos Erällä olisi sairastuvan sijasta kokoonpanossa olleet runkopuolustajat Tommi Aro, Jussi Kosola, Sami Lehtinen, sekä Ilkka ja Aaro Koski. Mutta pulinat pois, ja uutta matoa koukkuun. Seuraava koukku on jo vesillä tänään keskiviikkona 22.10. kello 18.30, jolloin Erä ottaa Vantaan Energia Areenalla mittaa mestari Jyväskylän Happeesta.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeli272 ikkunaruutua ja paljon muuta
Seuraava artikkeli7 keinoa ahdistuneisuuden lievittämiseen