Vihreiden uusi kasvo Meeri Kuikka

Meeri Kuikka

Meeri Kuikka (vihr) yllättynyt, miten paljon politiikkaan perehtyminen vaatii

Meeri Kuikka on ensimmäisen kauden varavaltuutettuna yllättynyt, miten paljon pohjatyötä politiikkaan perehtyminen vaatii. Kun hän kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon pyynnöstä suostui Vihreiden ehdokkaaksi, ei ollut vielä tiedossa, että perheen lapsiluku keväällä tuplaantuu.
-Neljän lapsen äitikin löytää ajan lukea esityslistat, mutta suuri yllätys oli, kuinka paljon vaatii selvän ottaminen asioista, että on kypsä kuuntelemaan kuntalaisia monimutkaisissa ja hankalissa Helsingin asioissa ja todella vaikuttamaan.
Meeri on Vihreiden varavaltuutettu, joka muutamaan kertaa on kutsuttu valtuustoon, mutta esteiden takia neitsytistunto on vielä kokematta. Opetuslautakunnan ja sen suomenkielisen jaoston varajäsenenä hän on päässyt jo tekemään aika paljon kunnallispolitiikkaa.

Kun esikoinen on nyt ekaluokkalainen Tapanilassa, tuntuu äitinä sydäntä särkevältä, että asukkaiden kuulemisillassa viikon kuluttua tulee esille opetusviraston tarve ottaa seitsemän koulua suurennuslasin alle ja esittää mahdollisia yhtymisiä Suutarilan koulun vapaisiin tiloihin. Toisaalta Kuikka tietää lautakunnastaan, että Helsingissä tarvitaan viraston leikkauksia kulujen karsimiseksi.
Tämä totuus on karua, ja samat ongelmat Meeri on kokenut työssään Helsingin sosiaali- ja terveysviraston alaisuudessa. Vapaaehtoistyön koordinaattorina Sörnäisissä hän on kaksi kuukautta sitten palannut äitiyslomalta ja tämän suurviraston kohtalona on kokea ikävät karsimisesitykset budjettiin.

Meerin avomies jäi vuorostaan koti-isäksi, ja se mahdollisti äidin lähdön takaisin työelämään, kun kaksoset olivat vasta 15 kuukauden iässä.
Kuikka miettii, onko lähiöäiti vielä kypsä olemaan tässä elämäntilanteessa tekemässä kunnallispolitiikkaa. Joka tapauksessa hänellä on intoa vaikuttaa ja olla mukana. Todellinen ura voisi alkaa ehkä vasta 20-luvun vaaleissa.
-Tässä lähellä haluan kuitenkin toimia, ja aion olla mukana Alanko-Kahiluodon eduskuntavaalikampanjassa. Aion lähivuosina aktivoitua Koillisen Vihreiden hallitustyöskentelyyn.
Maan hallituksesta Vihreät erosi äskettäin. Se oli Kuikan mielestä OK, ja muu ratkaisu olisi ollut omituista, koska ydinvoiman vastustaminen on peruslinja ja yksi hyvä syy puolueen olemassaoloon.
Moni kokenut Vihreiden kansanedustaja miettii, asettuuko enää ehdolle. Sitä aukkoa Meeri ei ole täyttämässä, mutta toivoo paikkojen säilyvän puolueella, joka sai viime kunnallisvaaleissa läpi hyvillä äänimäärillä uusia valtuutettuja.
-Samalla meillä putosi varasijoille kokeneita ansioituneita valtuutettuja, jotka keskittyivät luottamustehtäviinsä niin, etteivät ehtineet tehdä omaa kampanjaansa riittävästi.

 Timo Huotinen

Edellinen artikkeliSote-palvelujen keskus on Pohjois-Helsingissä Malmi
Seuraava artikkeliKouluverkko vuoden 2021 jälkeen: Ala-Tikkurilan lapset Tikkurilaan kouluun?