Vuoden 2014 koillishelsinkiläinen yritys valittu: Perheyritys työllistää 23 henkilöä

Isä Ralf ja tytär Erika Forsman vastaanottamassa yritykselle myönnettyä kunnianosoitusta. KUVA KOILLIS-HELSINGIN YRITTÄJÄT

Aivan Kirkonkyläntien päässä, Keravanjoen rannalla seisoo komea punatiilirakennus, jossa lukee ABL-Laatat. Sitä pitää Forsmanien perheyritys ABL Finland Oy, joka on vuoden 2014 koillishelsinkiläinen yritys.

Yrittäjinä ja omistajina toimivat Ralf ja Tiina Forsman sekä heidän lapsensa Maria Silvast, Henri Forsman ja Erika Forsman. Yritys työllistää yhteensä 23 henkilöä.
ABL Finland Oy on vuonna 1998 perustettu laattojen ja kivien maahantuoja ja myyjä. Perheen yritystoiminta alkoi jo vuonna 1953, kun Ralf Forsmanin isä perusti suurkeittiövalmistukseen keskittyneen yrityksen. Toiminta laajeni myöhemmin laattojen maahantuontiin.

– Olen kasvanut perheyrityksessä, joten yrittäjyys oli luonnollinen uravalinta, Ralf Forsman kertoo.
Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluvat seinä- ja lattialaatat, uima-allaslaatat, julkisivulaatat ja –järjestelmät sekä suunnittelupalvelut. ABL-Laatat tekee yhteistyötä esimerkiksi suomalaisten sisustuksen ammattilaisten kanssa sekä julkisten rakennusten arkkitehtien ja rakentajien kanssa.
ABL Finland Oy on pärjännyt hyvin yleisestä taantumasta huolimatta.
– Kun yrityksen toiminta on riittävän laajaa ja kustannukset pidetään kurissa, asiat pysyvät kunnossa vaikeinakin aikoina. Teimme jopa ennätysvuoden myynnissä viime vuonna, Ralf Forsman toteaa.

ABL-Laatat -myymälä, myyntikonttori ja varastotilat sijaitsevat Kirkonkyläntien päässä, Tuusulanväylän tuntumassa. Helsingin Turkisteollisuus Oy:n vanhassa, vuonna 1919 valmistuneessa tehdasrakennuksessa Kirkonkyläntie 103:ssa on esillä laaja valikoima laattoja sekä kotiin että ammattikäyttöön.
Valintaperusteissa todettiin, että ABL-Laatat on persoonallinen yritys, joka ei kopioi muita, vaan kokoaa itsenäisesti omat mallistonsa. Myös jo yrityksen tilat herättävät kiinnostusta.
– Yrityksen toiminnan laatu on sertifioitu monien ulkopuolisten arvioitsijoiden taholta – niin taloudelliset asiat kuin ympäristönkin huomioon ottaminen. Yritys on myös merkittävä työllistäjä, perusteli Koillis-Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Marja-Leena Kajander ABL Finland Oy:n valintaa vuoden yritykseksi.
Vuoden yrittäjän valinnan teki Helsingin Yrittäjät – Koillis-Helsinki ry:n hallitus. Valinta julkistettiin yrittäjien Oktoberfest-tapahtumassa Ravintola Kaari 18:ssa Pukinmäessä torstaina. Tapahtumaan osallistui yli sata henkilöä.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliJakomäki kulkee modernien kirjastojen kärjessä
Seuraava artikkeliSisukasta kansaa