Kivikontien liittymätyöt lähentävät Viikin, Kivikon ja Myllypuron

Puistosilta yhdistää kaupunginosia ja keventää Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen kuormitusta.

Kehä I:n varrelta Latokartanon ja Kivikon välistä on kaadettu syyskuussa puita pian alkavien Kivikontien eritasoliittymän rakennustöiden takia. Eritasoliittymä korvaa Kivikontien nykyisen valo-ohjatun tasoliittymän.

– Hanke on merkittävä alueen asukkaille, sillä Kehä I on aiemmin erottanut Viikin, Kivikon ja Myllypuron toisistaan. Uusi yhteys tulee sujuvoittamaan liikennettä huomattavasti. Lähistön asukkaiden kannalta oleellista on myös melusuojauksen parantaminen, sanoo projektijohtaja Eila Suojala Helsingin kaupungin rakennusvirastosta.
Kivistä meluaitaa on tehty vuosi sitten Kivikon puolelle. Kehää ajava huomaa näyttävän muurin hyvin samoin kuin sen jykevään pintaan sotatun ensimmäisen töhryn.
Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on luvassa uusia reittejä Kehän ali ja myös yli. Latokartanon ja Kivikon välille Kehän yli tulee puistosilta, joka yhdistää Viikin ja Kivikon länsipuolen ulkoilualueet. Lumisina talvina sillalla kulkee hiihtolatu.

Kehää pitkin alkaa liikennöidä HSL:n uusi bussirunkolinja 560, jota kutsutaan myös nimellä Jokeri 2. Sitä varten rakennetaan uusia pysäkkejä.
Nyt käynnistyvän urakan kokonaiskustannukset ovat 20 miljoonaa euroa. Hankkeesta vastaavat Liikennevirasto ja Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Urakoitsija on Kesälahden Maansiirto.

 Mitä tehdään?

  • Parannettava ajorata Kehä ykkösellä: 1,5 km
  • Ramppeja: 1,2 km
  • Katuja: 2,1 km
  • Jalankulku- ja polkupyöräteitä: 3,5 km
  • Bussipysäkkejä: 10 kpl
  • Siltoja: 7 kpl
  • Meluesteitä: 1,9 km
  • Tukimuureja: 30 m

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliAsukastalojen alasajoa virkamiesten pillin mukaan
Seuraava artikkeliKoillis-Helsingistä löytyy paljon muinaisjäännöksiä