Johanna Sydänmaa on tullut politiikkaan jäädäkseen
Johanna Sydänmaa Viikistä on jo kolmissa kunnallisvaaleissa mennyt läpi niin korkealla varasijalla, että vakiokokoustajasta on aina vaalikauden aikana tullut varsinainen valtuutettu.
Erityisen ilahtunut Johanna on äänimääränsä tasaisesta kasvusta, vaikka pienen lapsen äitinä vaalityön tekemiseen ei vuoden 2012 vaaleissa jäänyt entiseen malliin aikaa. Julius-poika on kohta 3,5 vuotta ja seuraa äidin jalanjälkiä musiikki- ja liikuntaharrastusten myötä.
Johanna muistetaan myös laulajana, viimeksi viime keväänä hän veresteli 10 vuoden takaisia muistojaan tangolaulajana.
Lauluesiintymisistä löytyy myös merkittävä meriitti poliittiselta sektorilta, sillä vuonna 2006 Johanna esiintyi Sauli Niinistön presidentinvaalikiertueen hovilaulajana. Hänen haaveenaan olisi esiintyä Linnan juhlissa upean soittokunnan solistina ja miksei myös juhlavieraana tanssin pyörteissä parketilla.
Liikunnanopettajana Sydänmaa on työskennellyt jo yli vuosikymmenen Vuosaaren lukiossa. Tämän lukuvuoden hän opettaa kuitenkin vuorotteluvapaan sijaisena Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Uutena poliittisena luottamustehtävänä hän on toukokuusta asti ollut Mäkelänrinteen uintikeskuksen hallituksen puheenjohtaja.
Liikunta- ja nuorisolautakunnan kautta Johanna vakiintui jo viime vaalikaudella kirjasto- ja kulttuurilautakunnan varapuheenjohtajaksi. Keskuskirjaston hankeäänestyksessä Johanna johti puhetta ja hänen äänensä ratkaisi, että taloon on tulossa myös sauna.
Johannan mielestä keskuskirjasto on monimuotoinen ja inspiroiva kohtaamispaikka, joka ei kilpaile lähikirjastojen kanssa. Lautakunta pitää siitä kiinni. Pelkät kirjat eivät täytä keskustakirjastoa, vaan siellä tulee olemaan paljon erilaista kulttuurin tarjontaa musiikista elokuvaan.
–Amsterdamin malliin turistien houkuttimena voisi olla vaikka suomalaista ruokaa tarjoava kattoterassiravintola ja saunan lempeissä löylyissä voisi kuunnella äänikirjaa, Johanna innostuu.
Huolenaiheena on vielä puuttuvat 16 miljoonaa euroa ja Johanna toivoisi yksityisten yritysten kiinnostuvan hankkeesta. Harmin aiheena on, että omasta valtuustoryhmästäkin on löytynyt kielteisiä kannanottoja keskustakirjastohankkeelle.
Omalle lautakunnalleen hän olisi valmis ottamaan tiheämmän kokoustahdin, mikäli organisaatiouudistuksen yhteydessä niin päätettäisiin. Esityslistoille ja rahallisesti päätettäväksi mahtuisivat myös pienempien johtokuntien, kuten museoiden ja kaupunginorkesterin asiat, uudistuksella kevennettäisiin hallintoa ja säästettäisiin rahaa.
Sydänmaata kiinnostaisi jossain vaiheessa pyrkiä eduskuntaan, mutta sen taloudelliseen riskiin ei ole ainakaan vielä ensi keväänä mahdollisuutta. Hän uskoo, että löytäisi Kokoomusryhmässä paikkansa kouluasioiden asiantuntijana. Päällimmäisenä Johannan mielessä on lukiouudistus, jonka valinnaisuutta lisäävät ehdotukset ovat saaneet hänet toppuuttelevalle linjalle: lapset joutuvat liian nuorina päättämään tulevaisuudestaan ja liika valinnaisuus vain lisää monella ahdistusta. Nuori tarvitsee tukea ja aikuisen apua omaan tulevaisuuteensa vaikuttavissa asioissa.
Timo Huotinen