Jestas sentään, täytyy antaa täydet pinnat! Näin laulussa, mutta Puistolan Urheilijat saalisti sunnuntaina Kumpulan tekonurmella täydet kolme sarjapistettä KäPa/Pule:lta.
Lyhyttä kenttää hallinnut PuiU korjasi ansaitusti täyspotin 1-0 luvuin Joona Vartiaisen ensi jakson tarkalla ylänurkkalaukauksella.
Pisteet tulivat Puistolaan enemmän kuin tarpeeseen. PuiU nousi 17:sta pisteellään lohkon neljänneksi viimeiseksi. Kaksi viimeistä saa lähtöpassin Neloseen, ja tällä hetkellä ”parhaimpaan putoajaehdokkaaseen” KOPSE:en pistekaulaa on neljä pinnaa. Sarjaa on jäljellä vielä neljä kierrosta.
Makea KäPa-voitto tuli hiukan sekavassa pelissä. PuiU:n hallitsi peliä ja loi jo ensi jaksolla muutaman oivan maalipaikan. Vastustajan parhaimman ja liki ainoan maalipaikan ”Allu” Helander torjui loistavasti kulmaksi. Käpyläläiset olivat koko ajan pulassa mainiota syyskautta väkkäränä jatkavan Sami Rinta-Kahilan kanssa. ”SRK:lla” oli muutama namupaikkakin, mutta ne kilpistyivät viimeistään isäntäjoukkueen hyvään maalivahtiin.
Kaikkiaan tärkeä voitto 11 pinnaa sarjataulukossa ylempänä olevasta Käpylästä oli koko joukkueen voitto. Kaikki pelasivat uhrautuvaisesti, Toisella jaksolla valmentaja Arpaid Mester antoi myös vaihdoilla peliaikaa täydelle penkilliselle vaihtopelaajia.
Tästä on PuiU:n hyvä jatkaa samalla temmolla. Nyt perjantaina 19.9. on Puistolan kotikentällä kello 17.45 vastassa HerTo. Toivottavasti nurmi on pelikuntoinen, vaihtoehtona on viereinen Koudan hiekka. Pahimmillaan ottelu siirtyisi sunnuntaiksi Mosan tekonurmelle.
Atleticolle tuttu niukka tappio
MPS/Atletico Malmi sai tällä kaudella niellä jo 9. kerran yhden maalin tuoman tappion katkeran kalkin.
Kalkittajana oli tällä kertaa lauantaina Pihlajamäessä seurayhtymä PK-35/VJS, joka korjasi voittopotin 2-1 maalein atleeteista.
Ilman ”mietaamaista pekulointia” voi esittää kysymyksen; mitä jos edes puolet malmilaisten niukoista maalin tappioista olisi päätynyt tasapeliin tai jopa voittoihin? Tällöin joukkue keikkuisi lohkonsa kärkipaikoilla. Ajatusleikki sikseen, pelit on voitettava jos mielii pärjätä. Lauantainakin atleetit antoivat liikaa siimaa vastustajalleen, joka kiirehti jo ensimmäisellä peliminuutilla 1-0 johtoon. Salamaiskun tekijänä oli Karim Jmaali. Ensi jakson loppuhetkillä peekoovjs hivuttautui jo 2-0 asemiin, maalarina Valtteri Suomela.
Toisella jaksolla jatkui sama meno. Malmilaisten hyökkäykset tyssääntyivät järjestään vastustajan rankkariviivan rajoille. Takaa-ajo tuotti tulosta vasta 86. minuutilla, kun Atleticon Miro Kauti pääsi Akan Okomon syötöstä kaventaman loppuluvuiksi 2-1.
Jotain ihmeellistä kuvaavat malmilaisten kirjaamat ottelun tilastot: Atletico vei maalivedot nimiinsä 24-9 ja kulmapotkut laskettiin malmilaisille peräti 12-1. Mutta ne maalit!
Seuraavaksi Atletico isännöi Tapanilan tekonurmella myöhäisillan ottelussa perjantaina 19.9. klo 20.30 alkaen tammisaarelaista EIF/Akademiaa. Ottelun ajankohta ei riipu televisioinnista, vaan kenttäjärjestelyistä.
MPS kuittasi velkansa Sipoolle
MPS edustuksen voittoputki rökittää jo kirkkaasti tuuran putken.
Sunnuntaina MPS isännöi tässä rästiottelussa Sipoon susia oudossa ympäristössä, Töölön Pallokenttä 6:lla. Se ei tahtia haitannut. MPS kuittasi kevätkierroksen häviönsä SibboV:lle metsästämällä sen nurin maalein 3-1.
Voittoisa kausi ei kuitenkaan ole nostanut malmilaisia sarjataulukossa, jossa se on edelleen vahvana kolmosena, todennäköisen nousijan FC Kiffenin ja HIFK/2.n jälkeen. Keltapaidoilla on kasassa muhkeat 36 pinnaa.
SibboV-pelin ensi jakso oli Malmin hallintaa. Palkkioksi syntyi myös kolme näyttävää maalia. 9. minuutilla Mohammed Jama sijoitti Arttu Järvisen syötöstä pallon takakulmaan. Toinen maali syntyi 11. minuutilla, tekijänä Samuli Markkanen jälleen Järvisen tarjoilusta. Puolen tunnin kohdalla Robin Julin pääsi tekemään 3-0 taukoluvut Mikko Vesterisen esityöstä.
Toisella jaksolla malmilaisten peli hajosi. Sipoon Sudet pääsivät ensi jaksoa enemmän livahtelemaan keltaisen lippusiiman lävitse. Kruununa tästä he pääsivät 70. minuutilla osin malmilaispuolustuksen sekoilun jälkiseurauksena kaventamaan lukemiksi 3-1. Tämän jälkeen kummallakin joukkueella oli maalipaikkoja, mutta lisäosumia ei nähty.
Seuraavaksi MPS kohtaa ensi sunnuntaina 21.9. klo 18.15 Tapiolan tekonurmella lohkon hännänhuipun Honka/3:n.
Heimo Laaksonen