Kyläpäivillä soi blues

pihlis
Esiintymään ovat lupautuneet Frim-Fram, paikallista väriä edustava Foul Mouth sekä Pihlajamäki goes bluesin konkariesiintyjä, kuvan Marjo Leinonen bändeineen. KUVA MARKKU TAMMILUOMA

Pihlajamäessä ei järjestetty bluesfestivaaleja tänä vuonna lainkaan. Puutetta paikkaa parin viikon päästä lauantaina vietettävä Pihlajamäen kyläjuhla, jonka tapahtumia pursuavan päivän yhtenä ohjelmanumerona on blues.
Kiillepuiston sijaan lava on tarkoitus pystyttää torille ostoskeskuksen kylkeen.
Ensimmäinen bändi aloittaa kello 17.

Itse Pihlajamäki goes blues –festivaalin tauko kestää vain tämän vuoden, sillä ensi kesälle kaavaillaan jo uutta tapahtumaa. Sitä silmällä pitäen on toribluesin kuuntelun ohessa tilaisuus ilmoittautua mukaan vapaaehtoiskaartiin tekemään ensi kesän blueseja.
– Mitä enemmän rautaisia tuottajia ja käteviä vapaaehtoisia löytyy, sitä varmemmin ja sitä parempi festari syntyy taas ensi kesänä. Pihlajamäki goes Blues ei ole kaupunginosan oma tapahtuma, vaan koko Helsingin mitat täyttävä bluesfestari, jonka toteuttavat helsinkiläiset yhdessä. Toki Pihliksen johdolla, kannustaa talkooväkeä koolle kutsuva Sini Heino-Mouhu.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliAlppikylän päiväkoti kahdelle tontille
Seuraava artikkeliViikkiä uusiksi asukkaiden avulla