Timo Elo, 51, Jakomäestä palasi perussuomalaisten varavaltuutetuksi, kun viime kunnallisvaaleissa puolueen ensimmäiselle varasijalle yltänyt kiinalaisjuurinen Belle Selene Xia joutui luopumaan paikastaan.
Jo edellisellä vaalikaudella Elo istui puolueensa varavaltuutettuna ja sosiaalilautakunnan 2. aikuisjaostossa.
Viime vaaleissa äänimäärä hiukan tippui, ja luottamustoimeksi tarjoutui Korkeasaaren johtokunnan paikka. Se onkin hiukan leikkisästi sopiva Elon asiantuntemuksen kannalta, sillä hänen monitoimiyrittäjän ammatteihinsa kuului nuoruudessa kaupallinen matelijoiden kesyttäjä.
Tällä hetkellä Elo keskittyy luottamustoimiinsa, sillä kaksi sairastettua syöpää ovat saattaneet hänet sairaseläkkeelle. Hän johtaa ”kyläpäällikkönä” Koillis Seuraa, joka on entiseltä nimeltään Suurmetsä-Jakomäki Seura. Alue kattaa lisäksi myös Heikinlaakson, Tattariharjun ja Alppikylän.
Elo on alkujaan töölöläinen, joka Pakilan ja Kulosaaren kautta tuli jo lähes 25 vuotta sitten jakomäkeläiseksi. Aikuiset tyttäret ovat jo muuttaneet kotoa. Politiikan Timppa löysi Köyhien asialla –puolueen kautta ja oli sitoutumattomana kansanedustajaehdokkaana Uudellamaalla.
Myös perussuomalaisiin hän tuli ensin sitoutumattomana, mutta otti puolueen jäsenkirjan perustaakseen Jakomäen paikallisyhdistyksen ja ryhtyessään sen puheenjohtajaksi.
Eduskuntaan Elo ei aio enää pyrkiä, mutta on todennäköisesti ehdolla taas kunnallisvaaleissa 2016. Puolueen hallinnollisista luottamustehtävistä hän on tosin luopumassa, koska enemmän kiinnostavat lähipolitiikka ja ympäristöasiat. Niitä voi parhaiten harjoittaa Koillis Seurassa, vaikka perussuomalaiset on Elon mukaan ainoa puolue, jossa hän voi kuvitella toimivansa.
Elämänsä aikana Elo on työskennellyt lastenhoitajasta kallioporariin ja kokeillut myös yrittäjänä vetämällä omaa ohjelmatoimistoa ja kiinteistövälitysfirmaa, ravintolan portsarina ja kokkina sekä monipuolisesti hankkinut kokemusta rakennuksilla tarjolla olevista ammattihommista.
Hänen mielestään maahanmuuttajat ovat Suomeen tervetulleita, jos ovat valmiit samalla ahkeruudella hankkiutumaan työntekoon, mutta sen sijaan vain tukia nostavat ja kulttuuriimme sopeutumattomat eivät saa Elolta hyväksyntää. Rasistiksi hän ei kuitenkaan halua leimautua ja tuo esiin toimintansa viitenä kesänä Vaasassa ohjaajana maahanmuuttajien perheleireillä.
Jakomäki on Elon Timpan mielestä rauhallista, vehreän kaunista ja mukavaa asuma-aluetta, joka on mainettaan paljon viihtyisämpi paikka elää ja asua.
Timo Huotinen