Hyvää Joulua!

Tämä joulu tulee jäämään mieliin. Koko kulunut vuosi on tehnyt elämästä erilaista, vähentänyt ihmisten tapaamisia ja estänyt aika ajoin osallistumasta erilaisiin tapahtumiin ja harrastuksiin. Ehkä isoin asia monille on ollut joutua jättämään merkittävienkin juhlien järjestämiset hamaan tulevaisuuteen. Kesällä...

Erkki Vuokilalta uusi EVVK-kirja

Moni on ihaillut lehtemme sanaristikoita, joissa on usein myös paikallinen kuva-aihe. Niiden tekijä on todellinen ristikkojen mestari, jo 50 vuotta ratkottavaa tehtaillut Erkki Vuokila. Vuokilan pitkän uran kunniaksi ilmestyi sopivasti joulun alle EVVK – Erkki...
Malmin sairaala rakennus 18

Sairaalan sivurakennuksen korjaus sujui piikki auki

Malmin sairaalan eri osastojen käytössä olevan rakennus 18:n sisäilmakorjaus alkoi viime vuonna. Työ venyi tämän vuoden kesään, vaikka homman arvioitiin olevan ohi ennen tätä vuotta. Urakan edetessä korjaustarpeita ilmeni aina vain enemmän, ja lopulta...
tervapääsky

Tapaninvainioon aiotaan tehdä arvokas leikkipuisto vuonna 2022

Tapaninvainion aluepuistoon on tarkoitus rakentaa tulevaisuudessa lapsille uusi leikkialue, johon kuluu euro poikineen. Suunnittelualueena on aluepuistossa oleva suosittu leikkipaikka, josta kaupunki hävitti yllättäen reilu kolmikymppisen leikkipuistorakennuksen. Se ehti olla paikallaan vuodesta 1988. Vielä helmikuussa puiston...

Malmin tornista 40 – Kovaa peliä kentällä

Helsingin kaupunki on sanonut yllättäen irti Malmin lentokentän käyttäjien vuokrasopimukset. Kaupungin toimet ovat herättäneet laajalti tyrmistystä. Lentokentän alueella toimii aktiivisesti ilmailun kouluttajia, huoltoyrityksiä ja yhdistyksiä. Samoin yli 100-vuotias Suomen Ilmailuliitto, jonka tiloissa kokoontuu mm. partiolippukunta Tuulenkävijät. Adventin aattona...
saukko

Tunnukseton loukku sai satimeen: Longinojan saukko ui jälleen

Longinojan puroaktiiveihin kuuluva Maaret Ahlsved oli viime torstaina kuvauslenkillään, kun hän kuuli outoa vinkumista puron rannalta. Maaret huomasi ääntä lähestyessään, että maassa oli loukku ja siellä eläin, virkeä saukko. Toni-saukko katseli surullisin silmin paikalle osunutta ja...
lentokentan-aluetta--TL

Helsinkiläisenemmistö haluaa ilmailun jatkuvan

TNS Gallup teki marraskuun lopulla mielipidemittauksen Malmin lentoaseman ilmailukäytöstä. Peräti 58 prosenttia helsinkiläisistä haluaa säilyttää Malmin lentoaseman ilmailukäytössä ehdoitta. Mikäli asuntorakentamiselle asetetut tarpeet voidaan ratkaista järkevästi muuten, säilyttäisi 65 prosenttia kentän nykyisessä käytössään. Tällöin myös enemmistö...

Lähellä

Jouluun on tänään keskiviikkona enää viikko aikaa. Lahjoja pohtivat ehtivät yhä tehdä niitä itse tai hankkia valmiina. Kotimaisuus on monille lahjoja hankkiville tärkeää. Koronan aikaan yhä tärkeämmäksi on noussut myös se, että lahjan saa läheltä, ilman, että täytyy...
Martti Kuusela

Martti Kuuselalle arvokas tunnustus

Siltamäkeläinen ”jalkapalloprofessori” Martti Kuusela, 75, vastaanotti viime viikolla Palloliiton vuotuisen Captain's Ball - gaalan arvokkaimman kunnianosoituksen, nimipalkinto Captain's Ballin. Kuuselan taival miesten jalkapallossa käynnistyi hänen syntymäkaupungissaan RoPS:n riveissä, josta pitkä pelaajaura jatkui kuudessa seurassa päättyen Helsingissä FinnPa:n...

Mainiot mosalaiset kansien sisällä

Tapanila-Albumi numero 16 Mainiot mosalaiset, on mukava lukupaketti vaikkapa pukinkonttiin. Värikuvin varustettu albumi pitää sisällään tarinoita monenlaisista mosalaisista, ennen ja nyt, elävistä ja jo pois nukkuneista. Yli 60 sivuun mahtuu esittelyjä eri ammattikuntien edustajista, eri...

Vanhemmat toivovat lautakunnan pelastavan Pyynikin

Pihlajistossa sijaitsevan päiväkoti Pyynikin tulevaisuus on yhä auki. Kasvatus- ja koulutuslautakunta jätti pöydälle esityksen päiväkoti Pyynikin lakkauttamisesta ja toimintojen siirtämisestä Pihlajamäkeen. Lykkäystä pyysi apulaispormestari Pia Pakarinen. Kokous oli 24. marraskuuta. Asia tullee uudelleen esille 15. joulukuuta....
Pyöräbaanan reitti

Pukinmäessäkin halutaan siirtää nopea pyöräbaana Kehä I:lle

Helsingin kaupungin verkkosivuilla on Malmin ja Pukinmäen yleisten alueiden suunnitelmista tuhti tietopaketti luonnoksineen. Vuosille 2021-2030 tehdystä luonnoksesta oli viime viikonloppuun mennessä kertynyt noin 80 kommenttia. Niistä osa koskee Malmin pyöräbaanan linjausta. Sitä kritisoidaan niin...
Sauna ja Jukka Holopainen

Peräkärrysauna rakentuu talkoovoimin: Äijähommaa seurakunnassa

Äijät ja rovasti, eli viidenkympin ylittäneet miehet ja samaan ikäkastiin kuuluva Malmin seurakunnan rovasti Jukka Holopainen ovat syksyn aikana kokoontuneet Tattarisuolla peräkärrysaunaa rakennellen. Käsillä tekeminen on kuin luomistyötä ja siinä sivussa tulee juteltua syvällisiäkin. Haastattelu oli...