Jan Vapaavuori

Pormestari tulee Pukinmäkeen

Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren asukasilta järjestetään ensi viikon torstaina Pukinmäenkaaren peruskoululla. Illan aikana asukkaat voivat kysyä Pukinmäen asioista Helsingin kaupungin toimialojen johtajilta ja pormestarilta. Pormestari Jan Vapaavuori toteaa, että vaikka Helsingissä käydään vuoropuhelua asukkaiden kanssa...
Latokartanon liikuntapuisto

Latokartanon leikkipaikalle laitetaan uudet vempaimet

Latokartanon liikuntapuistossa olevan leikkikentän kuluneet toimintavälineet sekä pinnoite tullaan purkamaan ja tilalle asennetaan uudet. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden järjestämässä kilpailutuksessa urakoitsijaksi on valittu Lappset Group Oy. Työhön kuuluu vanhojen rakennelmien ja...
teija loponen

Lumen riemuja

Lunta on viime aikoina saatu monen mielestä ihan riittävästi. Aurauskalustolle on riittänyt töitä ja samoin hiekoittajille, sillä lämpöasteiden ja pakkasen vaihtelu on saanut kulkureitit välillä vaarallisen liukkaiksi. Yhä useampi paljon ulkona liikkuva hankkiikin nasta-...

Osallistu lumiukkokisaan!

Talvella on ainakin joinakin päivinä mahdollisuuksia muovata lumesta vaikka mitä. Me täällä Lähitiedossa haluaisimme nähdä, millaisia lumiukkoja tai -akkoja alueen lapset tekevät. Kilpailussa lumiukon voi tehdä yksin, pihapiirin lasten tai sisarusten kesken, perhepäivähoidossa puistoon tai...
Hankkijan talo

Taiteen Sulattamo rantautui Malmille

Syksyllä Malmin raitille rantautunut Taiteen Sulattamo järjestää Malmilla viikoittain kokoontuvia luovia työpajoja. Helmikuussa Malmitalolla koetaan lähes viikon ajan Taiteen Sulattamon tuottamaa kulttuuritarjontaa. Taiteen Sulattamo on perustettu kaikkia niitä varten, jotka haluavat ilmaista itseään, kokeilla taiteellisia...
Luka Liikka

Musta vyö houkutti Luka Liikkaa

Lukuisia kansainvälisiäkin kisoja käynyt ja niissä menestynyt Tapanilan Erän karaten Luka Liikka innostui 7-vuotiaana karatesta äitinsä ystävän kautta. Nyt Luka on ehtinyt harrastaa karatea jo 10 vuotta ja edetä urallaan. Tavoitteitakin riittää, tulevaisuuden haaveena on...

Karate HEL Open lauantaina Tapanilassa

Tapanilan Erän karatejaos järjestää yhteistyökumppaneineen kansainväliset Karate HEL –Open karatekilpailut tulevana lauantaina. -Tällä hetkellä ilmoittautuneita on 165. Ilmoittautuminen on avoinna vielä tämän viikon, joten noin 200 kilpailijaan saatetaan päästä, arveli kisojen johtaja, Erän karaten lajipäällikkö...

Helsingin kaupunki kannattaa eteläistä Tattarisuon lämpökeskusta

Helsingin kaupunki on tehnyt Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle lausunnon, joka koskee Helen Oy:n Tattarisuon lämpökeskuksen ympäristövaikutusten arviointiselostusta (yva). Lämpölaitoshankkeen kolmesta vaihtoehdosta Helsingin kaupunki on kallistunut Lahdenväylän lähelle asettuvan eteläisen lämpölaitoksen kannalle. Ympäristövaikutusten arviointiprosessissa ei...
Viertolantie 5

Tapanilasta lähtee taas vanha talo poikineen

Vanha pientalo katselee Viertolantie 5:ssä ratavarren tehdasaluetta, jonka eteläpäästä on purettu entinen tapettitehdas. Valkopintaista talovanhusta odottaa sama kohtalo. Talolle on myönnetty purkulupa, joka koskee myös pihapiirin kahta muuta rakennusta. Rakennus kuuluu Tapanilasta häviämässä oleviin egna...
teija loponen

Uusi vuosi ja toiveet

Vuotta 2019 on nyt eletty reilu viikko. Mitään merkittävämpiä ikäviä tapahtumia uusi vuosi ei ole onneksi sisältänyt. Tammikuu on usein varsin hiljainen kuukausi, mutta tänä vuonna jo heti ensimmäisinä viikkoina täällä koetaan useita tavallisuudesta...

Kylätila palkkasi Kaisan kyläavustajaksi

Tapanilan Kylätilayhdistys lähti mukaan Työtä kylästä –hankkeeseen palkkaamalla tapanilalaisten ikäihmisten ja muiden tarvitsijoiden avuksi oman kyläavustajan. Kyläavustaja henkilö, joka tekee jokamiestason töitä kyläläisten arkea helpottamaan. Tapanilassa Kaisa Aarnialalta tilattavia töitä voivat olla vaikkapa pihatyöt, pienet...
Sä päätät tekijät

Seksuaalivalistusta nuorilta nuorille ja vanhemmillekin

Kaikkiaan 35 nuorta on ollut Malmilla tekemässä lyhytelokuvaa nimeltä Sä päätät. Se on seksuaalikasvatusvideo nuorten näkökulmasta, joka kertoo siitä, että mikä seksissä ja seksuaalisuudessa ihmetyttää ja mikä painaa seurusteluikään tulleen nuoren mieltä. Projektia on tehty...
Mari Heino Viikin kirjasto

Viikin kirjastolla edessä monenlaisia muutoksia

Viikin kirjaston aukioloon tulee vuoden alusta tunnin pidennys. Tammikuun alusta kirjasto aukeaa arkisin jo kello 8 ja ensimmäiset kaksi tuntia kirjaston tilat ja aineistot ovat asiakkaiden omatoimikäytössä. Omatoimikäyttö tarkoittaa käytännössä, että aamun ensimmäisinä tunteina voi...