Koillisesta kaksi eduskuntaan

Veronika Honkasalo nousi kansanedustajaksi hulppealla lähes kuudentuhannen äänen määrällä ja eduskuntaan ylsi myös Mari Rantanen lähes 3000 äänellä. Upea saalis oli lisäksi Alviina Alametsällä, 4054 ääntä, mutta se ei häntä edustajaksi nostanut. Koillis-Helsingin äänikuningatar on vasemmiston Tapulikaupungissa asuva...

MLY valitti lentoasemasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen

Malmin lentoaseman ystävät ry on 8.4.2019 valittanut Suomen valtion toiminnasta Malmin lentoasema-asian käsittelyssä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. MLY:n valitus kohdistuu Helsingin yleiskaavan hallinto-oikeuskäsittelyissä tehtyihin yhdistyksen ja sen jäsenten perusoikeuksien loukkauksiin. Valituksen ensimmäisenä perusteena on Euroopan ihmisoikeussopimuksen kuudes artikla, oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin,...
teija loponen

Aikamoinen yllätys

Eduskuntavaalit ovat takanapäin ja edessä mielenkiintoiset hallitusneuvottelut. Vaalit sisälsivät paljon yllätyksiä. Iloisiin yllätyksiin kuuluu, että kaksi koillishelsinkiläistä ehdokasta raivasi tiensä eduskuntaan. Mukava yllätys oli sekin, että tällä kertaa uusien kansanedustajien joukossa on paljon naisia ja paljon varsin nuoria poliitikkoja....

Pääsiäisen aikoja Wanhassa Puistolassa

Minulla on päiväkirjamerkintöjä vuodesta 1953. Kävin Puistolan kansakoulua 1946-50 ja Helsingin Ressua 1950-58. Koulun pääsiäisloma kesti kiirastorstaista seuraavan viikon tiistaihin. Kun näitä merkintöjä luen, ihailen yhä enemmän vanhempiani, jotka jaksoivat kestää villien poikaviikareiden touhuja pihallaan. Talossahan oli...
Viikin puunkaadot

Puiden kaadon kevät

Tänä keväänä on kaadettu puita ennätyksellisen monissa paikoissa Koillis-Helsingissä. Osa kaadoista liittyy vuosittaisiin metsänhoitosuunnitelmiin, osa rakentamiseen. Viikissä on Raide-Jokerin rakentamisen alta kaadettu runsaasti puita Viikintien eteläpuolella. Puita on kaadettu entisen rautatielinjauksen ratapenkereellä ja Viikinojan puron ylittävän sillan luona....

Valokeilassa Koillinen – Lasten ajatuksista syntyi näytelmä

Millainen on lapsi ja millaisia ovat heidän ajatuksensa eri asioista? Se valkenee osin Olipa kerran lapsi –teatteriesityksessä, joka sai ensi-iltansa viikko sitten. Olipa kerran lapsi -esityksen sisältö on peräisin Tapulikaupungin ja Suutarilan päiväkotien lapsilta, joilta sen...

PuiU korjasi voittopokaalit

Miesten kahdeksas Mosa cup herätti jalkapalloväen viime lauantaina Tapanilassa. Ja ensimmäisen kerran lämpimän aurinkoisessa kevätsäässä. Aurinko paistoi myös Puistolan Urheilijoille, joiden joukkueille ojennettiin kummankin sarjan voittopokaalit. Kilpasarja käynnistyi PuiU.n maaliharjoituksilla naapuri SUMU:a vastaan. 11 -1 voitto...

Millaisen Malmin yrittäjät haluavat?

Helsingin kaupunki kutsui Malmin alueen yrittäjiä keskustelemaan alueen kehittämisestä. Kovin runsasta osallistumisjoukkoa ei aamupäivän seminaari kerännyt, mutta toisaalta keskusteluosuudessa paikalla olevat yrittäjät pääsivät hyvin kertomaan toiveitaan. Malmin kaupunkiuudistuksesta piti alustuksen projektinjohtaja Kimmo Kuisma, joka vakuutti kaupungin halua...
Immolantien rakennustyömaa

Immolantie 9 täyttyy syksyllä lapsista

Helsingin kaupunki puskee Tapaninvainion Immolantie 9:n rakentamishanketta vauhdilla eteenpäin. Kovassa kiireessä byrokratian mutkat näyttävät suoristuvan, jotta paviljonki voitaisiin avata hankesuunnitelman mukaisesti syyslukukauden alkaessa elokuussa. Päiväkoti Immola, päiväkoti Staffan, leikkipuisto Tervapääsky ja Pukinmäenkaaren peruskouluun kuuluva Immolantie...
teija loponen

Jännitystä ilmassa

Eduskuntavaalien taisto äänistä käy vilkkaana. Moni ehdokas kiertää kuin viimeistä päivää tapaamassa kaupunkilaisia ja kertomassa omista ajatuksistaan. Vaalijännitystä on ilmassa. Itse nostan hattua etenkin kaikille ei-julkkisehdokkaille, jotka saavat todella tehdä töitä kerätäkseen ääniä itselleen. Puolueet ottavat mielellään riveihinsä julkisuudessa...

Malmin lentoaseman suojeluesitys palautettiin uudelleen valmisteltavaksi

Ympäristöministeriö palautti perjantaina Malmin lentoaseman rakennussuojelua koskevan päätöksen Uudenmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) hyväksyi Malmin lentoaseman suojeluesityksen hylkäämisestä tehdyn valituksen ja palautti asian uudelleenvalmistelua varten. Syynä on, että päätöksestä ei käy...

Musta viimeminuutti stumppasi kauden

Eräviikinkien naisten mallikas puolivälierämittelö tamperelaista Kooveeta vastaan päättyi sananmukaisesti viimeiseen minuuttiin, ja mustaan sellaiseen. Koovee iski viidennen ratkaisuottelun viimeisellä minuutilla voittomaalin Mosan leidien maaliin. Kausi päättyi! Vielä lauantaina kaikki näytti hyvältä. Täysi Mosahalli sai todistaa kotijoukkueen...

Mitä Marilyn ja Elvis tekivät yhdessä?

Elvis on himoinnut jo pitkään Marilyniä, mutta tällä on ollut aviomiehensä, presidentti ja vielä tämän velikin hoidettavanaan. Siksi Elvis on saanut odottaa. – Ethän ole mikään sivuroolien mies, nauraa Marilyn. Huone 112 kertoo fiktiivisen tarinan rockin...