Pääkirjoitus

Tulevaisuutta

Keskuskauppakamarin mukaan Suomen väestöstä käy työssä alle puolet, 15–64-vuotiaista vain 70 prosenttia. Keskuskauppakamarin mukaan työllisyysasteen nostaminen lähivuosina tulisi asettaa Suomen keskeisimmäksi tavoitteeksi. Viimeisen 30...

Hyvä valinta

Presidentinvaalit ovat ohitse. Suomen johdossa jatkaa Sauli Niinistö, joka on jo presidenttinä osoittanut taitonsa luovia ulkopolitiikassa Suomen etujen mukaisesti. Hän on myös kantanut yhteiskuntavastuuta...

Viisi vuotta sitten

Viisi vuotta sitten tammikuussa Suomessa tapahtui 16 kuntaliitosta, Yle-vero astui voimaan, Helsingin Sanomien sivukoko muuttui isosta broadsheet-koosta puolet pienempään tabloidiin ja 23.1. 2013 ilmestyi...

Kaikkien iloja

Kaikkien iloja   Kansallisgallerian eli Valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan kuulunut Kaikki on mahdollista -taideteos poltettiin viikko sitten Viikissä. Tuhopolttajan kohteeksi joutunut autonrenkaista tehty gorilla oli harvinaisen pidetty...

Valot ja pimeys

Tulevana lauantaina vietetään Nuutinpäivää ja silloin viimeistään katoavat joulukuuset ja joulukoristelut kodeista. Vanhojen lakien mukaan joulurauha kesti 20 päivää ja päättyi siten 13. tammikuuta...

Uutta kohden

Vuosi 2018 on alkanut. Raketteja ammuttiin ehkäpä juhlavuoden ansiosta tavallista enemmän. Pitkä viikonloppu sai  monet lähtemään viettämään uutta vuotta mökille tai jonnekin kauemmas. Joulun...

Vuosi vaihtuu

Kuluva vuosi alkaa olla lopuillaan. Joulu on vietetty, jouluruoat vaihtuvat vähitellen kevyempiin aterioihin ja nyt valmistaudutaan vuoden vaihtumiseen. Lopuillaan oleva vuosi on pitänyt sisällään...

Hyvää joulua

Joulu on todella jo ovella. Loppuviikosta tehdään kiireellä viimeisiä valmisteluja, hankitaan jouluruokia, siivotaan nurkkia ja koristellaan kuusi tai sitä korvaava havukimppu. Osa suosii marttojen...

Läheltä löytyy

Meillä Koillis-Helsingissä on palvelujen suhteen varsin hyvät oltavat. Joulumarkkinoita ja myyjäisiä on niin paljon, että keskustan Tuomaan markkinoille ei ole mikään pakko lähteä. Jouluherkutkin...

Suomi 100 vuotta

Sata vuotta sitten Suomesta tuli itsenäinen valtio eduskunnan hyväksyttyä itsenäisyysjulistuksen tiukan äänestyksen jälkeen kuudes joulukuuta 1917. Äänestyksellä Suomi vapautti itsensä Venäjän hallinnosta. Itsenäisyyden alkuvaihe...

Juhlan aikaa

Tulevana sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia sen muistoksi, että Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Moni käyttää myös nimeä Hoosianna-sunnuntai, koska silloin tuo hymni kaikuu kirkoissa. Ensimmäisen...

Aina vain aiemmin

Jouluun on vielä aika lailla tasan kuukausi aikaa, mutta jo nyt siihen liittyviä tapahtumia järjestetään melkoisessa määrin. Joulumyyjäiset ja -markkinat, sekä erilaiset jouluiset tapahtumat...

Kaupunki muuttuu

Helsingin kesällä tapahtunut organisaatiouudistus toi mukanaan aikamoisia nimihirviöitä tuttujen virastojen nimien tilalle. Monisanaiset nimet taitavat vielä useimmille olla aivan vieraita, mutta niiden takaa löytyy...