Etusivu Malmin Tornista

Miltä koillis-helsinkiläisistä tuntuisi, jos alueella olisi oma UNESCOn maailmaperintökohde? Ajatus ei ole mahdoton. Sitä ovat jopa kansainväliset asiantuntijat ehdottaneet.

Viime kesäkuussa Suomessa vieraili arvovaltainen joukko kulttuurijärjestö Europa Nostran edustajia. Osa heistä teki retken Malmin lentoasemalle. Vierailijat olivat vaikuttuneita näkemästään. Valtamedia ei vierailua noteerannut siitäkään huolimatta, että vierailijat toistivat jo aikaisemmin esittämänsä ajatuksen. Heidän mukaansa Suomen valtio voisi ehdottaa yhdessä Museoviraston kanssa Malmin lentoasemaa Unescon maailmanperintöohjelmaan. Se olisi tällöin osa Helsingin olympialaisia varten rakennettua funktionalistista arkkitehtuurikokonaisuutta. Näin kentän kulttuuriperintö saisi ansaitsemansa arvostuksen ja suojelun.

”Olympiafunkkis” on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen arkkitehtoninen ja historiallinen kohde. Stadionin lisäksi siihen kuuluvat eri urheilulajien suorituspaikat, jotka ovat edelleen alkuperäisessä käytössä. Kokonaisuuden kruunaa maailmanluokan harvinaisuus, kisoja varten alun perin rakennettu ja edelleen aktiivisena toimiva Malmin lentoasema.

Helsingin päättäjät ovat viime aikoina yrittäneet etsiä kuumeisesti omaleimaisia ja kiinnostavia turistikohteita. Näyttää siltä, että elämme liian lähellä omaa historiaamme emmekä pysty näkemään siihen kätkeytyviä mahdollisuuksia. Mitäpä jos asuntorakentamissuunnitelmien sijasta päättäisimmekin pelastaa Malmin lentoaseman ja lähtisimme sitä kehittämään?

Paikka on edelleen virallinen rajanylityspaikka ja tasokas ilmailukeskus, mutta sen yhteyteen voisi rakentaa muutakin. Jo pelkästään lentoaseman historia olisi yhden museon arvoinen.  Pyöreä terminaali on tilana upea, varsinkin jos sen ravintola ja interiööri palautettaisiin 30-luvun lopun Alvar Aallon suunnittelemaan asuun.

Helsinki ja Suomi voisivat olla ylpeitä siitä, miten modernia ilmettä täällä luotiin jo 80 vuotta sitten. On helppo kuvitella, kuinka Helsingin olympiahistoria yhdistyneenä elävään ilmailuhistoriaan kiinnostaisi sekä kansainvälistä mediaa että ulkomaisia vierailijoita.

Vaarana on, että lentoasemakokonaisuus tuhotaan ja terminaalistakin tehdään kaupungin suunnitelmien mukaan pelkkä ”kulttuuri- ja vapaa-ajantoimintojen” paikka.  Silloin menetämme olennaisen osan olympiafunkkiksen elävästä kokonaisuudesta. Tuskin sen jälleen Euroopan kulttuuripäättäjätkään haluavat olla tukemassa Helsingille uutta maailmanperintökohdetta.

Raine Haikarainen

”Malmin lentoasema palvelee lähinnä ilmailun harrastajia.”  Näin väittävät usein kentän lopettamista ajavat. Väite ei tee oikeutta sen enempää ammattilaisille kuin harrastajillekaan.

Kun aikoinaan suoritin yksityis- ja ansiolentäjän lupakirjat Malmilla, koin olevani ammattilaisten ympäröimänä. Lennonopettajat, tarkastuslentäjät, lennonjohtajat, mekaanikot, sääpalvelun ja lennonvalmistelun työntekijät ja kenttähenkilökunta olivat kaikki oman alansa koulutettuja ammattilaisia. Lentoasemalla tapasi myös liikenne- ja ammattilentäjäoppilaita sekä vartiolentolaivueen helikopteripilotteja. He olivat kaikkea muuta kuin vain pelkkä harrastelijaporukka.

Monen tie ilmailuammattiin on kuitenkin kulkenut harrastuksen kautta. Samoin kuin moni nuori musiikin tai tietokonepelin harrastaja on löytänyt itsensä myöhemmin ammattimuusikkona tai koodarina. Harrasteilmailu  ansaitseekin tunnustuksensa.

EU:n parlamentti julkaisi 2009 päätöslauselman, jossa pidettiin ”olennaisen tärkeänä harraste- ja urheiluilmailun sekä eurooppalaisten ilmailukerhojen toiminnan edistämistä koko ilmailualalle merkittävinä ammattitaidon lähteinä”. Asiakirja edellytti, että Malmin lentoaseman tyyppiset kakkos- ja pienkentät säilyvät elinvoimaisina. Niillä on tärkeä merkitys tasokkaan ilmailukulttuurin kehittämisessä.

Malmilla harrastaminen ja ammattilaisuus ovat eläneet ainutlaatuisessa symbioosissa, toinen toistaan hyödyntäen. Onhan parhaimpina vuosina jopa 80% kaikista operaatiosta ollut koulutusta. Vaikka kaikista harrastajista ei tule ammattilaisia – eikä pidäkään tulla –, yhteiskunnan kannalta ilmailuharrastus on myönteinen asia. Se vaatii osallistujaltaan kurinalaisuutta ja halua opiskella jatkuvasti uutta. Se on ehdottoman päihteetöntä ja tarjoaa voimakkaita onnistumisen sekä esteettisyyden kokemuksia.

Norjan valtio julkaisi elokuussa 2017 valtakunnallisen strategian pienilmailun kehittämiseksi. Sen mukaan pienkonelentämisen rooli kansallisena innovaatioalustana on merkittävä, koska se tarjoaa mahdollisuuden kokeilla uutta teknologiaa ja uusia toimintamekanismeja. Sen vaikutus ulottuu jopa ihmisen omanarvontunteen kasvattamiseen. Ilmailu kehittää harrastajansa valmiuksia ”kokonaisuuksien hallinnasta, turvallisuusajattelusta, kokemusten vaihdosta ja terveyden merkityksestä”.

Milloin Suomi saa vastaavan strategian?

Raine Haikarainen

Kun katsoo vanhoja kuvia Malmin lentoaseman pyöreästä terminaalista, näyttää siltä kuin rakennus olisi kasvanut vuosikymmenten aikana.  Vaikutelmaan löytyy kaksi syytä.

Terminaali peruskorjattiin 1966-1967 ja siinä yhteydessä vanhan lennonjohtotornin päälle rakennettiin yksi lisäkerros. Malmin tornista avautuvat näkymät paranivat olennaisesti ja samalla rakennus kasvoi lisää korkeutta.  Mutta terminaalin kasvamiseen on vaikuttanut toinen ja vielä yllättävämpi syy.

Lentokenttä on rakennettu suurelle savipatjalle. Terminaalirakennuksen kohdalla kantava pohja on 11 – 18 metrin syvyydessä ja siksi rakennus on perustettu 20 tonnin teräsbetonipaaluille.  Näitä paaluja juntattiin aikoinaan savimaahan peräti 420 kappaletta. Paalutustyö oli 30-luvun lopun tekniikalla vaativaa, mutta se tehtiin huolellisesti.

Pyöreä lentoasemarakennus onkin seisonut tukevasti massiivisilla paaluillaan, mutta samaa ei voi sanoa ympäröivästä kentästä. Savimaa ja pohjavesikerrokset ovat antaneet periksi ja siksi kenttä on vajonnut yllättävän paljon. 80 vuoden aikana vajoama on lähes metrin.

Vanhoista kuvista näkee hyvin, kuinka lentomatkustajat saattoivat 30-luvun lopussa siirtyä kapsäkkiensä kanssa suoraan terminaalista odottavaan koneeseen. Heidän ei tarvinnut ottaa ensimmäistäkään porrasaskelta. Vuosien saatossa terminaalin terassin päätyyn on pitänyt kuitenkin virittää neljän askelman puuportaat.

Savimaahan rakentaminen vaatii tänäkin päivänä hyvää tekniikkaa ja riittävästi rahaa. Helsingin kaupungin pari vuotta sitten teettämän selvityksen mukaan lentokenttäalueen kerrosneliökohtaiset rakentamiskustannukset ovat kaksinkertaiset muuhun Malmin suunnittelualueeseen verrattuna. Kaupungin maksettavaksi lankeavat rakennusinvestoinnit ovat alustavasti arvioituna noin 450 miljoonaa euroa. Konsulttitoimisto (FCG) totesikin, että taloudellisti kannattavaa olisi ainoastaan todella massiivinen rakentaminen. On selvää, että se merkitsisi lopullista hyvästijättöä kenttäaluetta hallitseville viheralueille, laajoille näkymille ja Malmin puutarhakaupunki-ilmeelle.

Lentokenttäalueen rakentamisesta ajavilla on edessään suuret haasteet. Talot pystytään toki perustamaan, kun lyödään muutama satatuhatta paalua savimaahan. Mutta miten taataan, että putkijohdot, salaojat, kaapelit ja kulkuväylät pysyvät tulevina vuosikymmeninä kuosissaan? Tuskin asukkaatkaan ilahtuisivat, jos tulevaisuudessa talojen ulko-ovien eteen pitäisi rakentaa samanlaisia puuportaita kuin lentoaseman historiallisessa terminaalirakennuksessa.

Raine Haikarainen

Pari viikkoa sitten  Polyteknikkojen ilmailukerhon teekkarit työnsivät Malmin Ykköshallista ulos PIK-23 Towmaster -lentokoneensa.

Tapahtumassa voi nähdä yhden aikakauden päättymisen.

Kaupunki ei suostunut jatkamaan yhdistyksen kanssa hallin vuokrasopimusta. Teekkarit saivat lähteä hallista, joka on ollut PIK:n kotipaikkana vuosikymmenet. Ilmailutekniikan opiskelijat ovat diplomitöinään suunnitelleet 27 erilaista lentokonetta. Eräät näistä konetyypeistä ovat edustaneet omana aikanaan alansa huippua.

Tunnetuin on aikoinaan maailman parhaana pidetty purjekone PIK-20. Myös purjekoneiden hinauskoneet ovat olleet onnistuneita konstruktioita. Yksi näistä työkaluista on hinannut purjekoneita taivaalle kotikentällään Nummelassa jo lähes 50 vuotta ja yli 100 000 kertaa. Määrä lienee yhdelle koneelle maailmanennätys. Polyteknikkojen Ilmailukerho edustaakin maailmanlaajuisesti harvinaista ilmailukulttuuria. Liekö vastaavaa akateemista lentokoneiden rakentamista harrastettu missään muualla?

Opinnäytteinä tehdyt koneet ovat herättäneet maailmalla huomiota.

Suomessa lentotekniikan arvoa ei ole osattu kuitenkaan riittävästi tunnustaa. PIK 20 purjekoneen valmistusoikeudet myytiin aikoinaan ulkomaille ja Aalto-yliopistossakin on alan korkeakoulutusta ajettu alas. Nuivan suhtautumisen vertauskuvana voidaan pitää hetkeä, jolloin teekkarit tuuppaavat peruskorjattavana olevan koneensa syksyn sateeseen. Episodi sattui samalla ilmailuhistorialliseen ajankohtaan. Sähkö on tulossa voimallisesti ilmailuun.

Monikansallinen Airbus-lentokonevalmistaja uskoo vahvasti sähköön ja kehittää ympäristöystävällisiä syöttöliikennekoneita. Slovenialainen Pipistrel -tehdas on puolestaan Euroopan johtava sähkökäyttöisten koulukoneiden valmistaja ja suunnittelee tällä hetkellä kiinalaisen rahoituksen turvin 18-paikkaista matkustajakonetta.

Tämä uusi ympäristöystävällinen ilmailuteknologia sopisi mainiosti meille suomalaisille. Massamme on sähkötekniikan, komposiittirakenteiden ja ilmailun laaja-alaista osaamista. Suomessa rakennetaan maailman parhaat jääsärkijät ja hienoimmat purjeveneet. Miksi emme lähtisi mukaan sähköisen ilmailun lupaavaan kehitystyöhön?

Luonteva paikka tälle toiminnalle olisi Malmin lentoasema ja sen ympäristö. Uusi ilmailuteknologia voisi luoda lentoaseman alueesta Helsingin oman aviapoliksen, eikä helsinkiläisten tarvitsisi enää kadehtia vantaalaisten menestystä. Sähkökoneilla voisi lentää näppärästi Malmilta Baltiaan. Lentoteekkarit ryhtyisivät tekemään jälleen diplomitöitään ja palaisivat perinteiselle kotikentällään. Samalla he voisivat työntää vanhan Towmasterinsa takaisin Ykköshalliin.

Raine Haikarainen

Mikäli mitään yllättävää ei tapahdu, ensimmäinen syyskuuta 2017 tullaan muistamaan suomalaisen ilmailukulttuurin surullisena päivänä. Ensi perjantaina umpeutuvat Malmin lentoaseman historiallisen hangaarin eli Ykköshallin vuokrasopimukset. Pari huoltoyritystä ja kymmenet lentokoneet häädetään kylmästi taivasalle.

Ykköshallin vuokralaiset ovat yrittäneet saada kaupungin kanssa aikaiseksi kompromissiratkaisua. Tällöin osa hallin tiloista voisi olla yleisessä käytössä, ja tilat olisi erotettu toistaan esimerkiksi kevyellä lasiseinällä. Huolto- ja korjauspalvelut voisivat siten jatkua entiseen tapaan.  Samalla hangaarin elävää toimintaa olisi mahdollista avata vierailijoille nykyistäkin enemmän. Onhan Ykköshalli ollut suosittu tutustumiskohde sekä suomalaisille että ulkomaisille ryhmille.

Ehdotuksiin ei ole vastattu eikä niitä ole haluttu käsitellä. Asioita läheltä seuranneet ovat antaneet ymmärtää, että kompromissihaluttomuuden takana on kaupungin johdon poliittinen ohjaus. Puhutaanhan asiaa koskevissa muistioissa selvästi ”alasajosuunnitelmista”. Huoltoyritysten vuokrasopimusten irtisanominen hankaloittaakin merkittävästi lentotoimintaa. Varsinkin kun vastaavia korvaavia tiloja ei ole osoittaa tilalle.

Kaikki tämä tapahtuu aikana, jolloin Helsinki haluaa strategiassaan korostaa korkeaan osaamiseen liittyvää koulutusta, tasokasta yritystoimintaa ja ovien avaamista maailmaan. Poliitikkojen maailmoja syleilevät sanat eivät kuitenkaan vakuuta kymmeniä vuosia hallissa toimineita huoltoyrityksiä tai arvokkaiden koneiden omistajia.

Ykköshallin tyhjentäminen tapahtuu lisäksi aikana, jolloin Malmin tulevaisuus on monella tavoin avoin. Syksyn aikana tulee eduskunnan käsittelyyn yli 56 000 ihmisen allekirjoittama kansalaisaloite lentoaseman säilyttämiseksi. Samaan aikaan on vireillä useampia hallintovalituksia, jotka läpi mennessään voivat vaikuttaa kentän säilymisen ilmailukäytössä.

Lentoasemakokonaisuudelle on myös haettu rakennuslain mukaista suojelua, johon kuuluu ns. vaarantamiskielto. Se estää muun muassa hangaarissa tehtävät  muutostyöt ja vaikeuttaa olennaisesti hallin käyttöä muuhun tarkoitukseen. Tätäkin taustaa vasten hyvien vuokralaisten häätäminen tuntuu käsittämättömältä. Varsinkin kun lentotoiminta jatkuu edelleen aktiivisena – sopimuksen mukaan ainakin vuoteen 2019 asti.

Raine Haikarainen

Kesän aikana Malmin lentoasemalle on saapunut tasaiseen tahtiin ulkomaisia koneita. Lentäjät ovat ihastelleet miljöötä, mutta samalla ihmetelleet, miten vähän hienosta lentoasemasta on ollut saatavissa tietoa.

Kun vuoden vaihteessa Finavia vetäytyi Malmilta, lentokenttä muuttui ilmailumääräysten mukaan ”valvomattomaksi lentopaikaksi”. Määritelmä ei anna aivan oikeaa kuvaa toiminnasta. Valvonta on itse asiassa hyvinkin tehokasta. Viranomaisen vaatimuksesta kenttäpäivystäjät kirjaavat jokaisen lennon tarkasti ylös. Ilman ennakkolupaa Malmille sovi tulla eikä sieltä lähteä.

Valvonta johtuu osittain siitä, että Malmi on edelleen virallisesti kansainvälinen lentoasema eli virallinen rajanylityspaikka. Siellä on saatavissa tarvittaessa raja- ja tullipalvelut. Niitä tarvitaan varsinkin, kun liikennöidään ns. Schengen-alueen ulkopuolelta, kuten vaikkapa Venäjältä. Monelle helsinkiläisellekin saattaa olla yllättävä tieto, että Helsingillä on edelleen oma kansainvälinen lentokenttä.

Pienkoneiden nopeasti kehittyessä omatoiminen lentomatkustaminen tulee jatkuvasti lisääntymään. Matkustajat liikkuvat sekä työasioissa että turisteina. Malmi onkin mitä otollisin portti saapua Suomeen ja Helsinkiin. Kenttä on lähellä keskustaa, rajamuodollisuudet joustavat ja lentäjien ei tarvitse tunteja aikaisemmin varata laskeutumis- tai lähtöaikaa, toisin kuin suurilla lentoasemilla.

Helsinki on valittu vuonna 2020 pidettävän merkittävän eurooppalaisen Transport Research Arena (TRA) -konferenssin isäntäkaupungiksi.

Konferenssin teemat liittyvät älykkään liikenteen sekä ympäristöystävällisten ja yhteiskuntaa palvelevien liikkumismuotojen kehittämiseen. Tapahtuman odotetaan tuovan Helsinkiin tuhansia osallistujia.

Toivottavasti Helsingillä on silloin vielä esitellä Euroopan alkuperäisimpänä säilynyt 30-luvun lentoasema, joka on samalla nopeasti kehittyvän ilmaliikenteen moderni tukikohta. Malmi voisikin olla malliesimerkki ympäristöön soveltuvasta ja ympäristöä säästävästä lentoliikenteestä.

Raine Haikarainen

Malmin historiallisella lentoasemalla on jälleen käynyt kymmeniä vierailijaryhmiä, joukossa yhä enemmän myös ulkomaisia. Lentoasema on eittämättä Koillis-Helsingin kansainvälisesti tunnetuin turistikohde ja samalla kysymyksiä virittävä paikka.

Lentoasemaa esittelevät vapaaehtoiset oppaat saavat vastailla monenlaisiin kysymyksiin. Yllättävän usein vierailijat kysyvät, kuka oikein omistaa lentoasemalla majailevat kymmenet lentokoneet? Pitääkö jokaisella lentäjällä olla oma kone?

Kysymyksen on helppo vastata. Vain harva omistaa itse arvokkaan lentolaitteen. Suurin osa on lentokoulujen, kerhojen tai vuokraajien omaisuutta. Yksityisten omistamilla koneillakin on usein useampia käyttäjiä. Hyvä esimerkki on vireä Malmin ilmailukerho ry. Yhdistyksellä on 400 jäsentä, joista suurin osa aktiivisia lentäjiä. Heidän käytössään on kolme uudenaikaista ja taloudellista lentokonetta.

Veneilykauden ollessa parhaimmillaan on mukava leikkiä ajatusleikkiä. Mitäpä jos veneilyäkin harrastettaisiin samalla tavalla? Pienkonetta voi hyvin verrata tavalliseen moottoriveneeseen. Kumpaakin liikuttaa usein 100 – 170 hevosvoiman moottori ja kummallakin tehdään matkaa. Erona on kuitenkin se, että vastaavalla polttoainemäärällä matka taittuu uudenaikaisella pienkoneella jopa neljä-viisi kertaa pidemmälle moottoriveneeseen verrattuna – ja vieläpä linnuntietä!

Lentokoneita ja veneitä ei luonnollisesti voi suoraan verrata toisiinsa.  Monille veneen kanssa puuhailu ja niiden huoltaminen on mieluisa harrastus. Lentokoneiden kohdalla tilanne on toinen. Edes omistaja ei käytännössä voi tehdä huoltotöitä, vaan ne ovat ammattimekaanikkojen vastuulla. Suuri käyttäjämäärä ja hyvä käyttöaste alentavat kalliita kustannuksia ja kalusto voidaan siten pitää jatkuvasti hyvässä kunnossa.

Ilmailuharrastus voi antaa kuitenkin mallin toimivasta yhteisomistuksesta. Kaikkea ei tarvitse itse omistaa, vaan vastuullinen yhteiskäyttö voi olla järkevä ratkaisu. Malmin aktiiviset lentäjät voivat kertoa, miten homma käytännössä pelaa.

Raine Haikarainen

 

Helsingin kaupunki on ylpeä menneisyydestään ja dynaamisesta nykypäivästään. Historian mielenkiintoisia kerrostumia voi löytää yllättävistä paikoista – jopa lentokonehallista.

Malmin lentoaseman yrittäjät ja lentokoneiden omistajat olivat pettyneitä, kun kaupunki ilmoitti, ettei se jatka suuren lentokonehallin vuokrasopimusta. Historiallinen halli on tyhjennettävä kaikesta tavarasta 15.5. mennessä.

Useat kymmenet arvokkaat lentokoneet joutuvat taivasalle. Mitään korvaavaa paikka ei ole tarjolla. Lentäminen jatkuu kuitenkin vähintäänkin vuoden 2019 loppuun.

Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä ns. ykköshalli on ainutlaatuisen alkuperäisenä säilynyt ympäristö liikenneilmailun varhaisilta vuosilta. Hallissa vierailleet ovat ihastelleet sekä elävää ympäristöä että historian kerrostumia. Seiniltä voi bongata viehättäviä varoitustekstejä muistona 30-luvun lentomatkustamisesta. Monet hallissa säilytettävät lentokoneet voisivat kertoa huimia ilmailutarinoita aina 40-luvulta alkaen. Tarkkasilmäinen löytää sota-ajankin muistoja.

Me suomalaiset olemme ehkä liian lähellä omaa historiaamme ja kulttuuriamme. Emme aina pysty näkemään, mikä ympärillämme on poikkeuksellisen arvokasta. Ulkomaiset vierailijat kiinnittävät usein meitä paremmin huomionsa asioihin, joihin itse olemme tottuneet.

Toukokuun puolessa välissä järjestetään Turussa eurooppalaisen kulttuuriperinnön suurtapahtuma.

Osa Europa Nostran isännöimän kongressin osallistujista haluaa tulla käymään myös Malmilla. He haluavat omin silmin nähdä lentoaseman, joka on valittu yhdeksi Euroopan seitsemästä uhanalaisimmasta kulttuuriperintökohteesta. Historian ironiaa on se, että vierailupäivä osuu samaksi maanantaiksi, jolloin suuri lentokonehalli on määrätty tyhjennettäväksi.

Raine Haikarainen

Tämän lehden ilmestyessä Malmin lentoasemalla on päättynyt yksi merkittävä aika. Kuun lopussa Malmin sääpalvelun työntekijät lopettivat työnsä ja jäljelle jäi ainoastaan automaattinen sääasema.

Muutos on historiallisesti merkittävä.

Kun lentoasema vihittiin käyttöön vuonna 1938, sinne oli hankittu aikansa huipputekniikkaa edustava säähavaintolaitteisto. Malmin päälentometeorologiksi valittiin samalla maisteri Aili Nurminen. Miesten vahvasti hallitsemassa 1930-luvun maailmassa valinta herätti hämmästystä. Voiko nainen pärjätä vaativassa perusmiehisessä työssä?

Valinta osoittautui erittäin onnistuneeksi. Aili Nurminen kehitti asiantuntevasti ja ennakkoluulottomasti sääpalvelua. Hän otti muun muassa ensimmäisten joukossa käyttöön sähköiset kaukokirjoittimet sääsanomien siirtoa varten.

Vuonna 1955 Nurminen väitteli tohtoriksi maailman ensimmäisenä naisena ilmatieteen alalta. Häntä pidetäänkin Suomen ensimmäisenä kansainvälisesti arvostettuun asemaan nousseena teknillisten tieteiden naistutkijana.

Aili Nurmisen arvokasta työtä ovat Malmin lentoasemalla jatkaneet lukuisat lennonvalmistelijat ja sääaseman hoitajat. Lentäjille heistä on tullut vuosien saatossa tärkeitä ihmisiä. ”Briefingin” tiskillä on käyty kyselemässä sääennusteita ja asiantuntevat työntekijät ovat antaneet tärkeää apua lentojen suunnittelussa. Joskus heidän on täytynyt omaksua myös kasvattajan rooli. Lennonneuvojat ovat rohkaisseet epävarmoja pilotteja ja toisaalta hillinneet liian huonoihin lentokeleihin halunneita riskinottajia.

Nyt tämä tärkeä ja perinteinen palvelu on päättynyt. Säätietoja tarjoaa vain tietokoneelta tuleva digitaalinen ääni, ei elävä ihminen.

Aili Nurmisen perintö elää kuitenkin historiallisessa ympäristössä.  Jos Malmin lentoasema pelastuu ja sääpalvelu aloittaa jälleen toimintansa, ehdotan että uusi palvelupiste omistetaan Aili Nurmisen elämäntyölle. Samalla hänelle voisi nimetä kadun lentoaseman lähinaapurista.

Raine Haikarainen

Vuoden alusta olen päivystänyt kerran viikossa minulle tärkeässä paikassa. Maisema on vaikuttava, ympärillä mielenkiintoista toimintaa ja tehtävä motivoiva. Silti sisimmässäni on tunne, että paikallani pitäisi istua jonkun muun.

31.12.2016 oli ilmailuhistoriallinen päivä. Silloin lopetti toimintansa yli 80 vuoden  jälkeen Helsinki-Malmin lentoaseman lennonjohto. Lentäminen ei kuitenkaan päättynyt. Pikaisesti perustettu Malmin lentokenttäyhdistys ry. onnistui tekemään kaupungin kanssa kolmen vuoden vuokrasopimuksen. Toiminta jatkuu niin sanottuna valvomattomana lentopaikkana eli ilman virallista lennonjohtoa.

Moni kysyy, miten se on mahdollista Suomen toiseksi vilkkaimmalla lentokentällä. Ilmailuviranomainen on kuitenkin hyväksynyt tarkat menetelmät, joiden alaisina seuraavat vuodet toimitaan. Sivukiitotie on poistettu käytöstä ja laskuharjoittelua on rajoitettu. Lentäjiltä edellytetään kirjallinen ilmoitus jokaisesta lennosta ja samalla he raportoivat aikaisempaa yksityiskohtaisemmin aikeistaan. Jokaisessa koneessa tulee olla tutkavastaaja eli transponderi, jolla koneen liikkeitä ja lentokorkeutta pystytään seuraamaan.

Historiallisessa lennonjohtotornissa eivät enää istu viralliset lennonjohtajat, vaan lentokenttäyhdistyksen päivystäjät. He ovat itse aktiivisia ilmailijoita ja tekevät työtään vapaaehtoisesti. Päivystäjät ottavat vastaan liikenneilmoituksia, pitävät päiväkirjaa ja tarvittaessa avustavat kentän käyttäjiä. Toisin kuin varsinaiset lennonjohtajat, he eivät kuitenkaan ota vastuuta liikenteestä. Lentäjät huolehtivat nyt itse koneiden porrastuksista. Heidän pitää seurata entistä tarkemmin ilmatilaa ja että kiitotie on vapaa nousuja ja laskuja varten.

Kenttäpäivystäjän työ on ollut inspiroivaa. Malmilla on aivan oma henkensä, josta olen päivystäjänä päässyt entistä vahvemmin osalliseksi. Samaan aikaan tunnen, että lennonjohtotornissa pitäisi istua sinne kuuluvat oikeat lennonjohtajat. Heidän merkityksensä paikan hengen luomisessa ja lentäjäsukupolvien kasvattajina on vuosikymmenten saatossa ollut erittäin suuri.

Nyt toimitaan kuitenkin niillä mahdollisuuksilla, mitä on. Kenttäpäivystäjän tehtävä virittää monia muistikuvia ja ajatuksia lentoaseman historiasta ja merkityksestä. Niistä tulen seuraavissa kolumneissa kirjoittamaan.

Raine Haikarainen