PuMan eväät eivät vielä riittäneet voittoon

Elina Lind taituroi verkolla, Johanna Tolvanen hyökkää.

PuMa-Volleyn naisten joukkue avasi 1-sarjakautensa sunnuntaina Puistolan urheilutalolla.

Runsaslukuinen, yli satapäinen yleisö sai todistaa kotijoukkueen ajoittain varsin mallikastakin pelaamista, mutta voittoon asti se ei vielä riittänyt. Paikallisvastustajaa Naarasleijonien HEL Volley vei pisteet lopulta eri 0-3.

-Tappiosta huolimatta meidän pelaamisessa oli todella paljon hyvää mukana. Pari selkeää kehityskohdetta peli meille antoi ja niiden eteen tehdään seuraavat viikot kovasti hommia, että saadaan nostettua pelaamista taas seuraavalle tasolle, analysoi joukkueen valmentaja Juho Rajala.

Tilastojen valossa vastustaja oli PuMaa vahvempi erityisesti hyökkäyspelissä, mikä käänsi ottelun vieraille. HEL Volley painosti aloitussyötöllä vasta juuri beach-hiekoilta parketille siirtynyttä Vilhelmiina Prihtiä, joka ei kuitenkaan ei tästä hätkähtänyt vaan hoiti tonttinsa mallikkaasti.

Kotijoukkueen ehdoton valopilkku oli vahvasti hyökännyt ja myös joukkueen parhaana palkittu Oona Laurell, joka näki joukkueen esityksessä myös paljon positiivista:.

-Oli todella kiva päästä pitkästä aikaa pelaamaan. Kentällä oli hyvä fiilis ja uskon että tällä joukkueella on potentiaalia vaikka mihin kun yhteispeli saadaan kulkemaan ja tullaan toisillemme tutummiksi kentällä.

PuMan kausi jatkuu sunnuntaina 30.9. toisella kotiottelulla. Silloin Puistolan urheilutalolle saapuu sarjanousija KoLe-57 Kouvolasta. Ottelu alkaa samaan tapaan klo 16.00.

Seppo Siika-aho

Edellinen artikkeliPuMaVolleyn pelit taas Puistolan Urheilutalolla: Naisten ykkössarjan Siia ja Oona palasivat junioriseuraansa
Seuraava artikkeliKepparikerhossa on kivaa!