Kaupunki vastaa Koskisen aloitteeseen: Sorakatujen rakentamisesta kuluja asukkaille

soratie
Koillisessa on päällystämättömiä sorateitä yhteensä 22 kilometriä. Kuva Janina Issakainen

Tapaninvainiolla asuva kaupunginvaltuutettu Kauko Koskinen on aloitteillaan jo vuosia ajanut vanhojen sorakatujen rakentamista päällystetyiksi kaduiksi.

Uusimpaan Koskisen talousarvioaloitteeseen Kaupunkiympäristölautakunta toteaa, että Helsingissä on tällä hetkellä rakentamattomia sorakatuja kaiken kaikkiaan 210. Niiden yhteispituus on noin 36 kilometriä. Koillisen sorakatujen kokonaispituus on noin 22 kilometriä eli noin 61 %. Kaikkien sorakatujen rakentaminen kestopäällysteisiksi kaduiksi maksaa 2018 hintatasolla noin 46 milj. euroa, josta koillisen suurpiirin osuus olisi noin 26 milj. euroa.

Sorakatujen rakentamista on lykännyt uusien katujen rakentaminen. Sorakatujen rakentamiseen on vuosina 2007−2018 käytetty keskimäärin 1,4 milj. euroa vuodessa. Nykyisellä investointitasolla kaikkien sorakatujen rakentaminen kestäisi noin 32 vuotta.

Sorakatujen rakentamista toivotaan lukuisissa kaupungille tulevissa asukaspalautteissa, mutta niitä halutaan myös suojella kaupunkikuvaan sopivina ja osana sodan jälkeisen Suomen rintamamiestaloalueiden kulttuurihistoriaa.

Lausunnossa huomautetaan, että sorakatujen rakentaminen aiheuttaa myös asukkaille kuluja. Vanhoilla omakotialueilla tonteilla ei ole usein hulevesiviemäröintiä tai hulevesiviemärit purkavat sorakatujen sivuojiin. Sorakadun rakentamisen yhteydessä sivuojat pääsääntöisesti poistuvat ja kiinteistölle syntyy velvoite liittyä hulevesiviemäriin.

Lisäksi sorakatujen varsilla olevilta kiinteistöiltä ei tällä hetkellä peritä kadunpitomaksua. Maksuvelvoite alkaa rakentamisen jälkeen.

Lautakunta toteaa, että tavoite vuoden 1946 alueliitoksista peräisin olevien sorakatujen rakentamisesta hyväksytyn katusuunnitelman mukaisiksi kestopäällysteisiksi kaduiksi on oikea. Aloitteen aikataulutavoite edellyttäisi toteutuakseen joko katujen investointimäärärahan korottamista vuositasolla noin 5 milj. eurolla tai asuntotuotantotavoitteista tinkimistä sorakatujen rakentamisen hyväksi.

Kauko Koskinen kommentoi lausuntoa toteamalla, että kadunhoitomaksu saattaa olla 50-100 euroa vuodessa ja sen varmaan mielellään maksaa kadunhoidosta, joka pitää sisällään lumityöt ja kadun kunnossapidon. Hulevedet yleensä imeytetään omalle tontille.

-Rahanpuutteeseen vetoaminen tuntuu hieman keinotekoiselta, koska kaupungin viime vuoden taloudellinen tulos oli yli 480 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja kaikkien sorakatujen rakentaminen kestopäällysteisiksi kaduiksi maksaisi 46 miljoonaa euroa. Toisin sanoen pelkästään yksistään kaupungin viime vuoden talouden ylijäämällä olisi voinut rakentaa kaikki Helsingin sorakadut kestopäällysteiseksi Sipoota lukuun ottamatta, Koskinen huomauttaa.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliKansainvälinen reittiliikenne palaa Helsinki-Malmin lentokentälle
Seuraava artikkeliMalmin tornista 20