Tapulin lapsia meinataan marssittaa syksyllä Tapanilaan

Parempaa järjestelyä penäävät vanhemmat keräävät nyt nimiä addressit.comissa, kertoo Topin ja Taimin äiti Mirkka Salmela. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Tapulikaupungin leikkipuistossa ollaan äimän käkenä. Vanhemmille on ilmoitettu, että jos ei muuta keksitä, niin iltapäivätoimintaan oikeutetut Maatullin ala-asteen ykkös- ja kakkosluokkalaiset talutetaan syksystä alkaen 1,6 kilometrin kävelymatkan päässä olevaan Tapanilan Kurranummen leikkipuistoon. Illaksi lapset talutetaan takaisin kotipuistoon. Iltapäivätoimintaa on kello 12-16.

Ajatuskin jopa yli kuudenkymmenen lapsen marssista säällä kuin säällä kylmää perheitä. Edes puiston poikki ei voi oikoa, koska rakennustyömaa katkaisee kulun.
– Meitä hämmentyneitä vanhempia on paljon. Kävely on aika pitkä ja välissä vilkas autotie. Lapsia on paljon ja hoitajia vain kolme. Lisäksi lapset pääsevät koulusta eri aikoihin, osalla on myöhemmin koululla harrastuksia, joihin pitää erikseen lähteä leikkipuistolta, kun kouluun ei saa jäädä odottelemaan, valottaa kahden lapsen äiti Mirkka Salmela.
– En tykkää yhtään, mutristaa perheen kahdeksanvuotias Topi Luomanperä suunsa päivähoitoalueen päällikön suunnitelmille.

Maailman toimivimmaksi kaupungiksi aikova Helsinki toteuttaa taluttelun, ellei lähempää löydy tilaratkaisua. Kouluun ei kuulemma mahdu. Vanhemmille on luvattu pitää elokuun 8. päivä info, jossa kerrotaan tarkemmin käytännön asioista ja kävellään reitti, ellei muuta ole keksitty. Lopullinen tieto tulee lyhyellä varoitusajalla, sillä koulut alkavat seuraavana päivänä.
Äiti huomauttaa, että leikkipuistossa käy paljon maahanmuuttajien lapsia, joiden perheissä tuskin edes ymmärretään, mitä on tapahtumassa.

Poliittinen päätös on, ettei nykyistä leikkipuistorakennusta pureta ennen kuin kaavaan merkitty uusi on tehty. Asia mutkistui, kun Tapulin rakennus laitettiin huhtikuussa käyttökieltoon. Sieltä löydetty homeongelma selvisi, kun ekaluokkalaisen äiti Eeva Kivelä alkoi epäillä, että jotain on pielessä ja sai sitkeän rupeaman jälkeen terveysviranomaiset liikkeelle.
– Oiin jo pidemmän aikaa huomannut, että leikkipuiston tilat haisevat. Lapseni myös sairasteli paljon viime vuonna. Tietoa oli vaikea saada ja kesti pitkään, että sain käsitystä asiasta. Lopulta tila suljettiin, kertoo Kivelä.

Toiminta siirrettiin ulos. Vessoissa on saanut käydä, muttei muissa tiloissa. Lämpimään vuodenaikaan järjestely on toiminut, mutta talven varalle on pitänyt etsiä uusi ratkaisu.
– Tässä on nyt aika suurta alueellista epätasa-arvoisuutta, Eeva Kivelä summaa tilanteen.

Mirkka Salmela kertoo esimerkkejä hankaluuksista, mitä järjestely toisi. Nyt Topi voi koulun jälkeen tulla itsenäisesti vieressä olevaan leikkipuistoon sen tuttujen työntekijöiden silmien alle, käydä välillä harrastuksissaan ja palata leikkipuistoon, josta on lyhyt matka pinkaista luvan kanssa kotiin. Autoja ei tarvitse pelätä.
– Olemme mieheni kanssa töissä keskustassa. Emme me voi kesken päivän tulla viemään Topia. Olenkin kysynyt, miten harrastukseen meno järjestyisi. Tuoko joku Topin Kurranummesta välillä tänne ja vie takaisin, Mirkka Salmela ihmettelee.

Perheen kuusivuotias Taimi välttyy nyt aiotulta järjestelyltä. Hän saa jäädä vanhempien töistä tuloon asti päiväkoti Mintun pihalle leikkimään muiden esikouluikäisten lailla.

Osa vanhemmista on lähestynyt muun muassa tapulikaupunkilaisvaltuutettu Veronika Honkasaloa (vas.). Hän on kartalla suunnitelmista.
– Kyllä, olen taistellut tämän asian parissa nyt koko kevään. Viimeksi eilen puhuin tästä toimialajohtaja (Liisa) Pohjolaiselle, joka pitää esitettyä mallia huonona. Lupasi puuttua asiaan, Honkasalo kertoi kesäkuun puolivälissä.

Epätietoisuudessa elävät vanhemmat ovat lähestyneet myös apulaispormestari Piia Pakarista laihoin tuloksin. Hän ilmoitti, että asiasta tulee tiedote. Se tuli viime kuussa, ja viesti oli, että Kurranummi kutsuu, jos ei muuta tilaa löydy.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliTapanilan sähkökaappeihin ilmestyy iloisia kuvia
Seuraava artikkeliPäättäjien palsta: Alviina Alametsä, Mari Rantanen, Sinikka Vepsä