Tapanilan sähkökaappeihin ilmestyy iloisia kuvia

Rajatiellä on radio. Kuva Teija Loponen

Värikkäitä kuvia ja kuvioita on ilmestynyt kevään ja alkukesän aikana yhteensä seitsemään Helenin sähkökaappiin Tapanilassa. Lisääkin on vielä luvassa.

Tapanila-Seuran johtokuntaan kuuluva Antti Kalakivi on vaimonsa Marian kanssa maalannut jo useita sähkökaappeja omien ja oppilaiden tekemien luonnosten pohjalta. Helen on kustantanut materiaalit ja tarvikkeet.

-Kuulin, että sähkökaappien maalaukseen olisi mahdollista saada lupia, joten otin yhteyttä Heleniin ja he näyttivät asialle vihreää valoa. Hiidenkiven peruskoulu ja Tapanilan ala-aste ovat hankkeessa mukana suunnitellen sähkökaappimaalauksia. Luonnokset hyväksytetään Helenillä ja me olemme sitten toteuttaneet teokset, Antti kertoo.

Kehityspäällikkö Minna Paavola Helen Sähköverkko Oy:stä kertoo tarkoituksena olevan, että syksyllä myös oppilaat itse maalaisivat muutaman kaapin. Antti Kalakivi toteaa, että se tosiaan on tavoitteena, mutta kevään kuvaamataidon tunneilla se ei vielä ollut mahdollista.

Yhteensä kaappeja tullaan maalaamaan tämän hetken suunnitelmien mukaan kymmenen.

-Kuulemani mukaan positiivista palautetta on tullut paljon, joten jatkoakin voi mahdollisesti seurata, Paavola toteaa.

Maalaukset säilytetään niin pitkään kuin ne vain hyvänä pysyvät. Yleensä hyvin tehty teos säilyy vuosia.

Antti ja Maria Kalakiven maalaamia sähkökaappeja voi käydä bongaamassa Kuulijantieltä, Kertojantieltä, Terveystieltä, Rajatien kääntöpaikan luota, Saniaistieltä Koivusta vastapäätä, Tapanilan torin kupeesta ja kirjastoa vastapäätä.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliLoman aika
Seuraava artikkeliTapulin lapsia meinataan marssittaa syksyllä Tapanilaan