Etusivu Kulttuuri Tuula Amberla Malmille : Anna äiti puhaltaa

Tuula Amberla Malmille : Anna äiti puhaltaa

Tulevana lauantaina 19.5. on tarjolla Malmin päivä Ala-Malmin puistossa sekä Ravintolapäivä.  Ala-Malmilla, PopUp Kesäkahvila Raparperitaivaassa, on puutarhaherkkujen lisäksi tuttuun tapaan myös yllätysesiintyjä, tällä kertaa Tuula Amberla.

Tuula Amberla on säväyttänyt tänä keväänä uudella sinkullaan. Juuri ilmestynyt Anna äiti puhaltaa -kappale on noussut viikottain Yle:n listalla ja sitä on kuunneltu youtubesta yli 26.000 kertaa. Kappale kertoo äidinrakkaudesta ja siitä miten vanhempi haluaisi tarjota parasta lapselleen, mutta maailma on muuttunut.

Amberla haluaa kappaleellaan kiinnittää huomiota lasten kasvavaan yksinäisyyteen ja ulkopuolelle jäämisen tunteeseen. Lapset ja nuoret ovat aina olleet Tuulan sydäntä lähellä.

Päivätyössään kirjaston lastenosastolla hän on saanut aitiopaikalta seurata miten erilaiset tekniset välineet ovat vuosien varrella muuttaneet lasten ja nuorten elämää.

-Kirjaston lastenosastolla ei ole kahta samanlaista työpäivää, Amberla toteaa.

-Kirjavinkkaukset, satutunnit ja erilaiset tapahtumat eivät päästä esiintymistaitoa ruostumaan. Vaikka musiikkirintamalla oli omien lasten ollessa pieniä hiljaisempaa, keikkailua en silti koskaan kokonaan jättänyt.

Nyt Tuula Amberla keikkailee kontrabassoa soittavan Vesa Salorannan ja Tero-Petri Suovasen kanssa, joka on mukana myös Tuulan duo -keikoilla. Bändin uutta materiaalia on syntynyt kitaristi Tero-Petri Suovaselta.

-Asiat vain loksahtivat kohdalleen ja uusia lauluja alkoi syntyä, Amberla iloitsee.

Keikkatahti on 80 –luvun hullujen vuosien jälkeen taas tiivistynyt. Lulu –hittiä lauletaan yhä mukana ja usein kappale vaaditaan keikalla toiseenkin kertaan. Myös muut Jukka Alihangan laulut kuten Pienet sanat, Tyttö kampaa märkää tukkaa ja Anglia sytyttävät yleisön. –Minulla on vahva tunne siitä, että uusille sukupolville täytyy antaa mahdollisuus kuulla näitä ihania Jukka Alihangan sanoituksia,  Tuula Amberla toteaa.

Tuula Amberlaa voi kuulla  PopUp –kesäkahvila Raparperitaivaassa lauantaina 19.5. Ala-Malmilla, Tuusulan Krapin Pajalla 8.6. sekä Malmitalolla 9.11.

 TL

Lapsiystävällinen kesäkeidas, PopUp -kesäkahvila Raparperitaivas la 19.5. klo 12- 18 Paavolantie 7, www.facebook.com/Raparperitaivas Vapaa pääsy.