Puistolalaisnuoret loivat näytelmää

Minun Helsinkini on… harjoitukset käynnissä. Kuva Teatteri ILMI Ö

Puistolan peruskoulu on mukana suuressa nuorisonäytelmässä ‘Minun Helsinkini on…’ Ensi-ilta on tänään.

Puistolan peruskoulun yläasteen seitsemäsluokkalaiset ovat mukana suuressa yhteistyöhankkeessa, jossa valmistettiin nuorisonäytelmä Kulttuuriareena Gloriaan.

-Kyseessä on teatteria, musiikkia ja elokuvapätkiä yhdistelevä nuorten tekemä esitys nuorista. Käsikirjoitus on ajankohtainen ja nuorten omaa käsialaa. Esitys kertoo neljästä nuoresta, heidän ystävyydestään ja toiveistaan, kuvailee Liisa Pylkkänen Teatteri ILMI Ö:stä.

Esitys toteutetaan yhdessä Teatteri ILMI Ö:n teatterikoulun, Helsingin kaupungin, Kannelmäen-, Puistolan- ja Merilahden peruskoulujen yläasteiden sekä Helsingin Yhteislyseon kanssa.

Live-musiikista vastaa musiikin erityispalvelukeskuksen Resonaarin ammattilaisbändi ‘Resonaarigroup’.

Puistolan peruskoulun oppilaat ovat olleet Pylkkäsen mukaan aktiivisimpina ja innokkaimpina mukana hankkeessa. Puistolan peruskoulussa on kuvattu esityksen pisin elokuvapätkä, joka sisältää dialogeja nuorten kesken. Muutama Puistolan peruskoulun oppilas pääsee jopa itse lavalle esiintymään.

Muut oppilaat esiintyvät elokuvapätkässä. Aktiivisimpina puistolalaisina ovat olleet Iines Markkula, Joel Platan, Elsa Leppälahti ja Kristoffer Riihilahti.

Näytelmän teko on ollut nuorille antoisa kokemus, joka saa upean päätöksen esityksien alkaessa tänään. Nuoret ovat päässeet toteuttamaan itseään, tutustumaan moniin eri ikäisiin ja erilaisiin ihmisiin sekä opettelemaan yhteistyötä.

-Yhteistyö on ollut upeaa alusta alkaen. Esityksen merkitys oppilaille on sanoinkuvaamattoman suuri, sillä esitys on ennen kaikkea nuorille mahdollisuus. Vastaavanlaisia mahdollisuuksia ei tule vastaan kovin usein. Nuorille on tärkeää saada äänensä kuulumaan ja tämä esitys onkin tämän joukon ääni johon sisältyy tunnetta ja ajatuksia, kuvailee Liisa Pylkkänen.

Satu Salonen

Minun Helsinkini on… -esitykset Kulttuuriareena Gloriassa, Pieni Roobertinkatu 12, ke 21.3. klo 19, to 22.3. klo 10 ja 19. Liput yli 13 v 10 e, koululaisryhmät 8 e.

Edellinen artikkeliEräviikinkien A-pojat SM-välieriin
Seuraava artikkeliOhimenoja