Kaupungin ympäristöpalvelut pois Viikistä – talo vasta kuusi vuotta vanha

Kuusi vuotta sitten valmistunut talo menettää käyttäjänsä Viikissä. Kuva Jani Jakonen

Helsingin kaupunki keskittää lähivuosina virastojaan Kalasatamaan rakennettavaan uuteen Kaupunkiympäristötaloon.

Kalasatamaan aiotaan siirtää myös Viikin Ympäristötalossa sijaitsevat kaupungin ympäristöpalvelut, eli entiseltä nimeltään Helsingin kaupungin ympäristökeskus.

Viikin Ympäristötalo on kaupungin ja Helsingin yliopiston yhteiskäytössä oleva toimistorakennus, joka valmistui Viikin kampusalueelle syksyllä 2011. Ympäristötaloa kehuttiin tuolloin Suomen energiatehokkaimmaksi toimistorakennukseksi.

Kaupunkiympäristön toimialan tiedotusosasto vahvistaa facebookin välityksellä, että ympäristöpalvelut muuttavat Viikistä Kalasatamaan alkukesästä 2020.

-Teknisten virastojen yhdistyttyä kaupunkiympäristön toimialaksi viime kesänä, muutto koskee myös Ympäristötalon työntekijöitä kaupungin osalta. Talossahan toimii myös Helsingin yliopisto.

Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, mitä kaupungin hallinnoimille tiloille Viikin Ympäristötalossa tapahtuu.

-Talo on hieno ja toimiva. Sen tulevasta käytöstä ei vielä ole tehty päätöksiä.

Viikistä on viime aikoina lopettanut muitakin toimintoja. Ympäristötaloa vastapäätä sijainneet trooppinen talvipuutarha Gardenia ja ympäristötietokeskus lakkautettiin vuonna 2015. Suomen ympäristökeskus on sen sijaan keskittämässä Helsingin  toimipaikkojaan Viikkiin.

Kalasataman Kaupunkiympäristötaloon keskitetään kaupunkiympäristön toimialan virastoja eri puolilta Helsinkiä. Ympäristöpalveluiden lisäksi sinne on tarkoitus siirtää Helsingin suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvät palvelut, eli muun muassa entiset kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto ja rakennusvalvontavirasto.

Jani Jakonen

Edellinen artikkeliAlppikylässä noussut kansanliike laitosta vastaan – Tattarisuon kupeeseen pohditaan suurta biolämpölaitosta
Seuraava artikkeliElitelle onnistunut debyytti – paikka Itävaltaan varmistui!