Etusivu Uutiset Ormuspellossa odotetaan turhaan: lähikauppaa ei tulossa

Ormuspellossa odotetaan turhaan: lähikauppaa ei tulossa

Ormuspellon uudella asuinalueella Ala-Malmilla kaivataan ruokakauppaa. Asuinkerrostalon alakertaan osoitteeseen Teerisuontie 27 valmistuu ensi kesänä vajaan 400 neliömetrin kokoinen liiketila, johon soveltuisi pieni päivittäistavaramyymälä. Sitä ei kuitenkaan ole luvassa.

-Ruokakauppa olisi hyvä, koska se olisi lähellä. Nyt täältä kävellään kauemmaksi kauppaan, kertoo Ormuspellossa asuva Eero Leiponen.

-Ehdottomasti tarvitaan jo siksikin, että täällä on vanhusten palvelutalo Saga Helapuisto, joka on täynnä senioreita. Minä olen yksi heistä. Lähikauppa helpottaisi ostosten kantamista. Sieltä saisi helposti maidot ja leivät läheltä kotia. Kyllä täällä hartaasti lähikauppaa odotetaan, kertoo palvelutalossa asuva Seija.

Lars Elonen huomauttaa, että Ormuspellon asuinaluetta rakennetaan yhä ja alueelle tulee vielä lisää asuntoja, jolloin kaupan tarve entisestään kasvaa.

-Toivotaan, että tänne tulisi joku kauppa, josta löytyisi yhtä sun toista. Alueelle tulee koko ajan lisää asukkaita, Lars Elonen jatkaa.

Myös Tarja Nummenpää toivottaisi lähikaupan tervetulleeksi. Pienikin kauppa tai edes kioski riittäisi.

-Jos vaikka maito puuttuu, niin ei tarvitse lähteä Cittarin perähyllystä sitä hakemaan. Pienestä lähikaupasta saisi kaikkea pientä ostettua läheltä.

Lähitieto -lehti lähetti Hok-Elannolle ja Keskolle kyselyn Ormuspellon kauppapaikasta. Vastauksena oli, ettei alueelle ole toistaiseksi tulossa Alepaa tai K-markettia.

-Kyseistä tilaa ei ole tarjottu meille, joten valitettavasti osoitteeseen ei ole näillä näkymin Alepaa tulossa, kommentoi toimialajohtaja Kimmo Nikula Hok-Elannosta.

-Tällä hetkellä ei ole aikataulutettua suunnitelmaa kohteeseen, vastaa aluejohtaja Timo Heikkilä Keskosta.

Liiketila valmistuu Helsingin kaupungin omistaman vuokra-asuntokiinteistön katutasoon. Kiinteistöyhtiön edustaja vahvistaa, että Ormuspelto on jäämässä ilman ruokakauppaa.

-Teerisuontien kohteessa on liiketila, joka suunnitteluvaiheessa räätälöitiin ruokakaupalle. Kauppa on vetäytynyt projektista, eli tulossa on ruokakaupaksi sopiva liiketila, jolle ei tällä hetkellä ole vuokralaista. Kohde valmistuu kesäkuussa, kertoo Helsingin kaupungin asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jaana Närö.
Vetäytyikö Kesko projektista ja jos, niin miksi?

-Olemme tutkineet ajan saatossa alueelle sijoittumista, mutta toimivaa yhtälöä ei ole löytynyt. Kohteista emme ole sopineet mitään, ainoastaan selvittäneet asiaa, vastaa Keskon Timo Heikkilä.
Ormuspellon uuden asuinalueen julkiset ja kaupalliset palvelut jäävät erittäin niukoiksi, eikä alueelle rakenneta muita liiketiloja vuokratalon myymälätilaa lukuunottamatta. Asuinalueella sijaitsee tällä hetkellä parturi-kampaamo Saga Helapuiston palvelutalon alakerrassa.

Helsingin kaupungin tavoitteena on, että Ormuspelto tukeutuu pääosin Malmin aluekeskuksen julkisiin ja kaupallisiin palveluihin.

Asukkaiden keskuudessa Ormuspeltoon ollaan tyytyväisiä.

-En kaipaa tänne muita palveluja. Bussilinjalla 69 pääsen terveyskeskukseen mukavasti, sanoo Lars Elonen.

-Julkisia palveluja on mielestäni riittävän lähellä, ainakin Malmitalo on. Sen sijaan joukkoliikenneyhteydet esimerkiksi Hakaniemeen ja keskustaan ovat huonot kun 74 vietiin täältä pois. Jos bussilla 69 menee, niin siinä menee tunti kun se kiertää kaikki paikat, harmittelee Seija.

-Kaikki muut paitsi ruokakauppa ovat riittävän lähellä, en kaipaa tänne muuta, Eero Leiponen toteaa.

Jani Jakonen