Etusivu Kulttuuri Kirja Helismaan perheen elämästä Puistolassa 1950-luvulla

Kirja Helismaan perheen elämästä Puistolassa 1950-luvulla

Puistolassa parhaan sodan jälkeisen luomiskautensa asuneen sanoittajan, kirjailijan ja viihdetaiteilijan Reino Helismaan poika Markku Helismaa (72) on kirjoittanut ja omakustanteena painattanut elämästään ja Helismaiden perheen vaiheista Puistolassa 1950-luvulla mielenkiintoisen kirjan.

Kirjan teksti on sujuvaa ja vie lukijan mukanaan. Siitä aistii, että kirjoittajalle jo etäiset lapsuuden ja varhaisnuoruuden muistot ovat tärkeitä ja jättäneet häneen syvät ja myönteiset jäljet.

Erityisesti kirja tuo esille sotien jälkeisessä Puistolassa tuolloin vallinneen vahvan toimeliaisuuden, naapuriavun ja yhteisöllisyyden. Kirjassa on 15 aiheeseen liittyvää kuvaa.

Markku Helismaa on lahjoittanut kirjoja Puistola-Seuralle myytäviksi, jolloin tuotto niiden myynnistä jää kokonaisuudessaan seuran toiminnan tukemiseen.

Kirjoja voi ostaa 15 euron hintaan tilaamalla sähköpostiosoitteesta puistolaseura@gmail.com tai puhelimitse Ilkka Uotilalta puh. 050 5502561.

Kirjat toimitetaan Puistolassa ja sen lähialueilla sovitusti esimerkiksi kotiosoitteeseen. Muualle toimitettaviin lähetyksiin lisätään postimaksu.

IU

 

  • Helismaan perheestä kertova kirja on A5-kokoinen ja sivuja siinä on 75.