EräViikinkien Divari/A-nuorilla vauhdissa

EräViikinkien A-nuorten Antti Nuutinen (12) tuulettaa, kun pallo on SPV:n maalissa. Kuva Jarmo Laakso

Yhdistelmäjoukkueella oli keskiviikkona divariottelu ja sen perään tuplapeliviikonloppu. Valmennus oli näissä haasteissa tehtäviensä tasalla, sillä divarijoukkue EräViikingit Akatemia katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa siirtyen kolmen ottelun voittoputkeen ja   A-nuoret kairasivat kahdesta ottelusta yhden voiton.

Työntäyteinen viikko alkoi Akatemian kohdatessa Tikkurilan Tiikerit kotiareenalla. Molemmat joukkueet majailivat sarjataulukon häntäpäässä, joten jaossa olevat sarjapisteet olivat tärkeää saalista molemmille joukkueille. Tiikerit voitti ensimmäisen erän 1-3 ja Akatemia toisen 3-2, joten kotijoukkueelle jäi kurottavaa viimeiseen erään.

Vierasjoukkue otti kolmannen erän alkuminuuteilla jäähyn ja Akatemia iski ylivoimalla pallon uuniin ja pelin tasoihin 5-5. Tämä toi lisäbuustia Akateemikoiden peliin ja jo minuutin päästä kotijoukkue siirtyi maalin johtoon. Tiikerit tassuttelivat vielä tasoihin, kun erän viimeinen puolikas alkoi. Ottelun ratkaisi Akatemian Patrik Laitinen sivaltaen voittomaalin ajassa 53.28. Tästä eivät Tiikerit enää nousseet vimmatusta loppurutistuksesta huolimatta. Kotijoukkueen puolustus blokkasi ja veskari koppasi vedot, joten sarjapisteet jäivät ansaitusti Mosalle.

 

Tuplapeliviikonloppu alkoi lauantaina A-nuorten ahkeroinnilla Mosalla Seinäjoen Peliveljiä (SPV) vastaan. Akatemia taas kohtasi Jyväskylässä O2 joukkueen.

A-nuorten ottelu oli alusta alkaen sähäkkää peliä ja molemmilla pysyi paketti hyvin kasassa. SPV oli liikkuva joukkue ja aiheutti aika ajoin vaarallisia tilanteita kotijoukkueen maalille. Kaksi erää mentiin hyvin tasaisissa merkeissä ja kolmanteen erään siirryttiin numeroissa 2-2. Kolmannessa erässä SPV:n hieman varovainen karvauspeli antoi EV:lle avaimet käteen ja tämän kotijoukkue osasi hyödyntää. Se latoi viimeiseen erään kolme maalia SPV:n yhtä vastaan, joten ansaittu voitto toi EV:lle kaksi sarjapistettä.

Akatemia oli vaikeuksissa Jyväskylässä, kun kolmen maalin johto 2-5 suli viidessä minuutissa ottelun lopussa. O2-Jyväskylä tuli tasoihin ajassa 59.07 tehden viimeisen maalinsa kuudella kenttäpelaajalla maalivahdin istuskellessa vaihtopenkillä. Peli ei silti ollut vielä loppunut. Akatemian Otto Blomqvist iski pallon börsään hienolla henkilökohtaisella suorituksella ajassa 59.16. Sarjapisteet matkakassiin ja Helsinkiin.

 

Sunnuntaina Akatemia otteli Mosalla Nurmon Jymyä vastaan ja A-nuoret matkasivat Hämeenlinnaan Steelersin vieraaksi. Akatemia oli erikoistunut kahdessa edellisessä ottelussa yhden maalin voittoihin ja niin se teki nytkin. Ottelu oli vauhdikasta salibandyä, joka huipentui kolmannessa erässä hiuksia nostattavan jännittäväksi trilleriksi. Akatemia tasoitti ottelun tasoihin 5-5 ajassa 59.07, joten siirryttiin jatkoajalle. Tämä ei tuonut ratkaisua, joten lopuksi ottelu ratkottiin rankkareilla. Tässä Akatemia osoitti hermojenhallintaa ja vei sarjapisteet. Kolme ottelua viiden päivän aikana, kolme yhden maalin voittoa ja kuusi sarjapistettä.

A-nuoret kävivät hieman hengettömän ottelun Steelersiä vastaan. Yritystä riitti, mutta joukkuepelaaminen ei saanut tulta alle. Oli ottelussa EV:llä toisessa erässä etsikkoaika, mutta vastustajan pistohyökkäyksellä napauttama maali sulatti suuremman innon. Steelers nakutteli maaleja tasaiseen tahtiin ja otti sarjapisteet ripeämmällä ja tehokkaammalla peliotteella tuloksella 7-2.

A:ssa debytoineet C02 pelaajat täyttivät hyvin pelipaikkansa sunnuntain mittelössä.

 Juhani Nuutinen

 

Edellinen artikkeliKaikkien iloja
Seuraava artikkeliEräV haki Savosta vauhtia kärkikamppailuun