Etusivu Pääkirjoitus Valot ja pimeys

Valot ja pimeys

teija loponen

Tulevana lauantaina vietetään Nuutinpäivää ja silloin viimeistään katoavat joulukuuset ja joulukoristelut kodeista. Vanhojen lakien mukaan joulurauha kesti 20 päivää ja päättyi siten 13. tammikuuta eli juuri Nuutinpäivään. Ulkosalla on kuitenkin vielä niin pimeää, että pihapuihin ja pensaisiin ripustettujen valoköynnösten soisi jäävän paikoilleen kunnes aamut ja illat alkavat olla valoisampia. Siihen menee kuitenkin vielä kuukauden verran. Helmikuun puolivälissä auringon pitäisi nousta jo kahdeksan tietämissä ja laskea viideltä, nyt aurinko nousee vasta yhdeksän jälkeen ja laskee jo ennen neljää. Valoisa aika oli lyhimmillään vain viitisen tuntia, joten ei ihme, jos pimeys masentaa. Joulukuussa aurinkoisia päiviä oli vain kourallinen.

Luistelukenttien pitäisi jo periaatteessa olla käytössä, mutta lauhat kelit ovat vielä vuoden ensimmäisellä viikolla estäneet niiden jäädyttämisen. Hiihtämäänkään ei Malmin lentokentän ympäri pääse, sen sijaan lenkkeilijöitä siellä yhä näkyy. Intoa ulkoiluun iltapimeässä ei tahdo löytyä, vaikka ulkoilma tekisi hyvää myös mielelle. Siksi harrastukset, etenkin jos niihin liittyy liikuntaa ja sosiaalisia kontakteja, ovat äärettömän tärkeitä. Harrastuskokeiluissa kannattaa mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sellainen asia, joka on tuntunut itselle vieraalta, saattaakin olla mukavaa. Jos lukeminen ei tunnu mielenkiintoiselta, voi silti osallistua lukupiireihin ja niissä käytävien keskustelujen kautta löytää halun lukea aiheesta lisää.

Ulkoillessa kannattaa muistaa, että vaikka itse havaitsisi hyvin muut liikkujat, ei tummiin pukeutunutta jalankulkijaa tai pyöräilijää hevin tummaa katua vasten näe. Heijastimet ja erilaiset pienet valot ovat erinomainen apu näkymiseen. Nekään eivät kyllä auta, jos liikkeellä on rattijuoppoja tai huumekuskeja. Heitä on koillisenkin liikenteessä pelottavan paljon. Pelkästään viime torstain ja perjantaina aikana täällä osui kolme huumekuskia poliisin haaviin. Liikkuessa on muistettava siis myös arvaamattomien kuljettajien aiheuttama riski.

Päätoimittaja Teija Loponen