Uutisia 100 vuoden takaa

Malmilla toimi itsenäistymisen aikaan Wassbergin kalasäilyketehdas. Kuvaaja Sundström Eric 1920, kuva Helsingin Kaupunginmuseo.

Suomen itsenäistyessä sata vuotta sitten Koillis-Helsinkiä ei sellaisenaan vielä ollut. Nämä seudut kuuluivat pitkälti osaksi Helsingin pitäjää. Malml oli jo tuolloin alueellinen keskus. Itsenäistymisen alla Malmilla oli ajoittain varsin levotonta. Olemme keränneet arkistolehdistä välähdyksiä siitä, mitä näille seuduille noin 100 vuotta sitten kuului.

 

Työmies 30.1.1917

Eräs kivityömaa Malmin läheisyydessä on tämän talven ajalla joutunut varkaiden erikoisemman huomion esineeksi. Pitkin talvea on sanotulta työmaalta vähän väliä kadonnut jäljettömiin mitä erilaisempia työkapineita, kuten erilaisia poria, kihveleitä ja viimeksi lauantaita vasten yöllä suuri valolyhty, sepän iso moukari ja lisäksi muita pikku kapineita.  Työläisillle, jotka ovat pakotetut työskentelemään entistä epävarmemmilla työmailla, joissa ei ole varattu minkäänlaisia lukollisia suojustimia työkalujen talletusta varten, on työkalujen menetys etenkin tällaisena kalliina aikana tuntuva vahinko. Kaikkialle niiden pitkäkyntisten sormet ulottuvatkin, kun ei edes työläisten työkapineet saa olla rauhassa.

 

Työmies 13.2.1917

Jos se ulkonäöltään tunnettu mies, joka viime lauantaina Heinon saunassa Malmilla vaihtoi lakkia, tulisi korjaamaan erehdyksensä Töttermanin huvilassa Sunnuntaipalstoilla.

 

Hämeen Sanomat 3.3.1917

Viime keskiviikkona otettiin Hattulassa takavarikkoon kaksi hevoskuormallista sianlihaa. Lihat oli tarkoitus kuljettaa Hattulan Osuusmeijerille, jossa lihat olisi punnittu ja paloiteltu ja kuljetettu sen jälkeen Malmille myytäväksi keinottelumielessä.

 

Uusi Suometar 6.6.1917

Boxbacka osakeyhtiön konttori on muutettu Strömsin tilalle Malmilla.  Puhelin: Oulunkylän sentraali N:o 171 Postisosote: Malm, Ströms Sähkösosote: Boxbacka Konttoriaika: 10. a.p- 4. i.p Isännöitsijää tavataan varmimmin konttorissa tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 2-4.

 

Työmies 5.7.1917

Nuorempi Metallityöntekijä, tottunut sorvaus- ja korjaustöihin, saa heti paikan. Henkilökohtainen hakemus Sanduddin Tehdas Oy, konttori, Mosabacka

 

Uusi Suometar 19.8.1917

Samanlainen ”kansa” se tällä viikolla metelöi ja rikollisesti ruhtinoi samanlaisessa tarkoituksessa Helsingin pitäjän kunnallishuoneella Malmin asemalla. Samanlainen ”kansa” se piti täällä voimameteliä viikon alkupäivinä. Se on meidän sosialistipäälliköittemme kasvattamia legioonajoukkoja. Se harrastaa niin kuin päällikötkin tuiki kovaäänisesti Suomen itsenäisyyttä, mutta on valmis venäläisten sotilasten kanssa yhdessä – kuten Malmilla – vaikkapa polttokuolemalla uhkaamaan Suomen omia miehiä, jolleivat nämä heti käännähdä sinnepäin, mistä he huutavat.

 

Aamulehti 30.8.1917

-Venäläinen sotaväki on väkivaltaisesti sekaantunut maamme sisäisiin asioihin ja monella muotoa loukannut oikeusjärjestystämme. Suojeluskuntalaisia on ammuttu Malmilla.

 

Työmies 15.9.1917

Noin 100 miestä saa maankaivuu-urakkatyötä työryhmässä kuin ilmoittautuvat työpaikoilla aamuisittain Tapaninkylässä ja Kalatehtaanmäessä Malmilla. Huom! Lapiot ja kanget mukaan. M. Mononen.

 

Uusi Päivä 26.9.1917

Tilanne Malmilla: Senaatti on päättänyt lisätä järjestysvaltaa Malmilla muutamalla kymmenellä poliisikonstaapelilla, jotka valtio palkkaa.

 

Helsingin Sanomat 5.12.1917

Kuuleman mukaan suunnittelevat Malmin sosialistit Malmin alueen erottamista Helsingin pitäjästä omaksi kunnaksi. Malmin sosialistit tulevat myöskin jättämään lääninhallitukseen anomuksen miliisikunnan perustamisesta Helsingin pitäjään sen jälkeen kuin nykyinen poliisi on poistettu.

 

Helsingin Sanomat 6.12.1917

Puuastioita 1000 ja 2000 ltr. mm. sopivia elintarvelautakunnille lihansuolaukseen, pienempiä astioita myös valmistetaan.  Malmin astiatehdas.

 

Uusi Päivä 22.12.1917

Ryöstöt Helsingin pitäjässä jatkuvat.

Eilen illalla ennen kello 6 tunkeutuivat aseistetut miehet Malmin aseman lähellä olevaan Hammarénin kauppaan, josta anastettiin 700mk. Sisältävä kassa. Myöhemmin yöllä saapuivat rosvot uudelleen käyden ryöstämään kaupan varastoa. Hevosilla kuljettiin kaikki tavarat pois ja ikkunat lyötiin säpäleiksi. Puodin ulkopuolella pitivät kivääreillä aseistetut miehet kaiken aikaa vahtia estäen ketään lähenemästä.

Neljännestä vaille 6 illalla saapui kauppias Aurin puotiin kolme naamioitua miestä, jotka aseilla uhaten anastivat 400 markkaa sisältävän kassan ja kopeloiden kauppias Aurin taskut veivät kallisarvoisen kellon perineen. Ryöstön tapahtuessa oli täälläkin ulkopuolella kiväärimiehiä vahdissa. Malmin osuuskauppa on säilynyt ryöstöltä, mutta miltei kaikki yksityisten kaupat on ryöstetty. Yksityisten asuntoihin ovat ryöstäjät tunkeutuneet.

Mosabackassa on eräästä talosta ryöstetty 1000 markkaa rahaa.

Roistot ovat liikkuneet parikymmenmiehisenä joukkona. Kaikesta päättäen he ovat punakaartilaisia, sillä kellään muilla ei kivääreitä ole hallussaan.

Malmilta tiedusteltua tilannetta tänä aamuna, ilmoitettiin etteivät ainakaan Malmin punakaartilaiset ole olleet ryöstöretkillä. Asemiehet ovat joitain muita huligaanijoukkoja.

 

Uusi Suometar 27.12.1917

Telefonia. Sähkökelloja ja sähkövaloja

Laittaa J.A. Lehtonen, Malmin as. Tapaninkylä, Auralan puoti.

 

Helsingin Sanomat 10.1.1918

Tuhoisa tulipalo Malmilla.

Suuri määrä muotia palanut. Vahingot paljon yli 1 milj. Mk.

Eilen klo puoli 4 aamulla syttyi Keskusosuusliike Hankkijan suuri varastomakasiini Malmilla tuleen ja paloi lyhyessä ajassa poroksi. Varastossa oli suuri määrä muotia ja erilaisia koneita. Vahinko arvioidaan 1 200 000 à 1 300 000 markaksi. Syytä tulen irtipääsyyn ei varmuudella tiedetä, mutta arvellaan sen saaneen alkunsa lämmityskaminasta.

 

Uusiolehti

Helsingissä oli 100 vuotta sitten 2700 taloa. Maanviljelijät kävivät noutamassa lannan ja kuljettivat sen hevoskuormilla viljelyksille. Osa kärryistä vietiin juna-asemalle ja lanta kuljetettiin junanvaunussa Malmin kompostialueelle

 

Kooste Janina Issakainen ja Teija Loponen

Edellinen artikkeliSuomi 100 vuotta
Seuraava artikkeliMalminkaari siirtymässä kritiikistä huolimatta