Kaupunki muuttuu

teija loponen

Helsingin kesällä tapahtunut organisaatiouudistus toi mukanaan aikamoisia nimihirviöitä tuttujen virastojen nimien tilalle. Monisanaiset nimet taitavat vielä useimmille olla aivan vieraita, mutta niiden takaa löytyy järkeviä yhdistämisiä ja kaikkien eduksi koituvaa parempaa tiedonkulkua. Kestää kuitenkin aikansa ennen kuin kaupunkilaiset kykenevät hahmottamaan, minkä toimialan alle mikäkin asia nykyään kuuluu. Esimerkiksi kaupunkiympäristön toimiala pitää nyt sisällään entiset Helsingin ympäristökeskuksen, kaupunkisuunnitteluviraston, kiinteistöviraston, tukkutorin ja asuntotuotantotoimiston. Samalla kun virastoja yhdistettiin, myös niiden fyysinen toimintapaikka saattoi muuttua. Vanhasta tottumuksesta ei siis kannata mihinkään virastoon asioimaan lähteä.

Toinen uusia tuulia mukanaan tuonut asia on Helsingin uusi kaupunkistrategia. Se on jo tuonut kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajia useamman kerran Koilliseen vierailulle. Kaupunkistrategiaan kuuluu myös entisen asukkaiden kuulemisen sijaan asukkaiden osallisuus erilaisia suunnitelmia tehtäessä. Puistolassa tätä osallisuutta ryhdytään pian harrastamaan palvelutilaverkon tarkastelun yhteydessä. Puistolalaiset toivovat sydämestään, että tämä yhteistyö kaupungin kanssa johtaisi Puistolan vanhan Tenavatien koulun saamiseen järkevään käyttöön tyhjillään olon sijaan. Asukkaat ovat jo ideoineet ja tulevat ensi torstaina ideoimaan lisää, mitä kaikkea vanhan koulurakennuksen tiloihin voitaisiin sijoittaa. Samalla joudutaan kuitenkin pohtimaan, mistä tiloista vastaavasti oltaisiin valmiita luopumaan.

Helsinki ja läheiset kotikulmat tulevat lähivuosikymmeninä muuttumaan paljonkin. Rakentamisen määrä kasvaa, samoin asukkaiden. Koillista tämä koskee myös. Täydennysrakentamista on tehty jo vuosia, uusia pientaloja ja pienkerrostaloja nousee teiden varsiin ja vanhoja omakotitaloja puretaan rivitalojen alta pois. Kaupan alalla ei vastaavaa kehitystä vielä ole näkynyt. Suuremmassa mittakaavassa asukkaita palvelevat edelleen Ala-Malmin Nova ja Malmintorin kauppakeskus, jolle tulee juuri pyöreät 30 vuotta täyteen.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliMitaliputkille jatkoa Tapiola Cupissa
Seuraava artikkeliMiten Puistolaa pitäisi kehittää?