Virallinen talvi

teija loponen

Tulevana sunnuntaina on jälleen edessä kellon ajan vaihtaminen, viisareiden kääntäminen, tällä kertaa talviaikaan. Talviaikaan, eli siis normaaliaikaan palattaessa viisareita siirretään tunnilla taaksepäin. Kellojen kääntely on useimmista ihmisistä rasittavaa ja turhaa. Osalle kellon kääntäminen tunnilla aikaansaa ongelmia sisäisen kellon kanssa. Herääminen tai nukahtaminen voi olla vaikeampaa, jotkut kertovat kärsivänsä myös keskittymisvaikeuksista muutaman viikon ennen kuin tottuvat vaihtuneeseen rytmiin. Omat haasteensa viisareiden siirtely tuo myös liikenteeseen ja vuorotyötä tekeville.

Talviaika tuntuu käynnistyvän jo muutoinkin kuin vain kellon siirrolla. Ensimmäiset pakkasyöt on jo koettu,  räntää ja lunta on ennustettu satavan aivan eteläänkin ja nopeimmat ovat ehtineet vaihtaa autoonsa talvirenkaat. Kitkarenkaillahan saa ajella jo nyt, nastojen vuoro tulee marraskuun alussa, talvirengaspakko joulukuun alusta. Lain mukaan nastarenkaita saa kyllä käyttää aina sään ja kelin niin vaatiessa. Jo nyt ennen lumisateita yöpakkaset ovat saaneet autojen ikkunat jäätymään. Liikkeelle on syytä lähteä sen verran ajoissa, että ikkunat ehtii puhdistaa kunnolla ja odottaa myös huurun katoamista ennen liikenteeseen lähtöä. Se on tarpeen kaikkien liikkujien turvallisuuden kannalta.

Talven lähestyminen tietää myös flunssien ja influenssakauden alkamista. Etenkin seniori-ikäisiä on suuresti ihmetyttänyt se, että he eivät tänä vuonna saakaan rokotetta omalta terveysasemaltaan, vaan se on lähdettävä hakemaan kauempaa. Kaikki eivät liikkeelle jaksa lähteä ja he toivovat, että ensi vuonna rokotteet palaisivat taas helpommin saataviksi. Näin voikin tapahtua, jos rokotteita hakevien määrä tästä syystä nyt romahtaa. Pienet lapset ja terveysasemien vastaanotoilla muista syistä käyvät riskiryhmäläiset rokotteen kuitenkin saavat asiointinsa yhteydessä marraskuussa. Terveysasemien henkilökunta ei rokotuspaikkapäätökseen ole voinut vaikuttaa.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliLex Malmille ei perustuslaillista estettä
Seuraava artikkeliTapanilan tulipaloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä