Malmin Mieslaulajat juhlivat satavuotiasta Suomea

Malmin Mieslaulajat laulavat nyt isänmaalleen.

Malmin Mieslaulajat –kuoro otti tänä vuonna haasteekseen tarjota yleisölleen jotain aivan uutta Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Lopputulos kuullaan Täällä Pohjantähden alla –konserteissa.

Isänmaan kunniaksi suunnattujen konserttien ohjelma koostuu paljolti tutuista, muun muassa rakkaita lapsuusmuistoja herättelevistä lauluista.

Tilaisuuden taiteellinen luonne sekä kuoron valmennus ovat kuoronjohtaja Kirsi Tunkkarin käsialaa. Hän on sovittanut useimmat lauluista nimenomaisesti Malmin Mieslaulajille. Mieskuorolaulun luonne on tässä konsertissa säädetty alkuperäisistä laulutavoista poiketen varsin herkäksi.

-Esimerkiksi tutun veteraanilaulun tultalyövä marssinomainen esitystapa on vaimennettu etäiseksi muistonäkymäksi Äänisen rannoilta, kuvailee kuoron sihteeri Heimo Kaukolinna.

Kuoro esittää pääosan lauluista a capella -tyyliin ilman säestystä. Molemmat konsertit johtaa kuoron varajohtaja Elisa Linna-Dini.

Ohjelmaan sisältyy myös yhteislauluja, jotka säestetään pianolla. Yhteislauluihin voi yleisö halutessaan valmistautua harjoittelemalla niitä jo etukäteen kotona, sillä laulujen paljastetaan olevan Kotimaani ompi Suomi sekä P. Laaksosen Täällä Pohjantähden alla. Konsertissa sanat ovat painettuna ohjelmavihkoon.

Täällä Pohjantähden alla –konsertti järjestetään kahdessa kirkossa. Malmin Mieslaulaja esiintyy nyt 73-vuotisessa historiassaan ensimmäistä kertaa Viikin kirkossa. Toinen konsertti on Malmin kirkossa.

Malmin Mieslaulajat esittää laulutervehdyksensä 100-vuotiaalle isänmaalle Viikin kirkossa ensi tiistaina. Kuoron kotikirkossa Malmilla konsertti kuullaan sunnuntaina 5. 11. Molempiin kirkkoihin on hyvät liikenneyhteydet autolla sekä julkisillä liikennevälineillä.

Kaukolinna kertoo, että tänä vuonna Malmin Mieslaulajilla on tavallista tiiviimpi esiintymiskausi.

-Kahden kevätkauden konsertin sekä näiden Suomea juhlistavien konserttien lisäksi ohjelmassa on vielä kolmen joulukonsertin sarja joulukuussa. Kaksi niistä toteutetaan yhdessä naiskuoro Elegian kanssa, niistä toinen Mieslaulajien perinteestä poiketen Koillisen ulkopuolella, Myllypurossa.

Joulukonserttien harjoittelun kuoro aloittaa välittömästi Suomi 100- konserttien jälkeen. Kuoron puheenjohtaja Keijo Mäenpää muistuttaa, että joululaulujen harjoitusten käynnistyminen 7. marraskuuta Malmilla Miljan Palvelutalossa olisi oiva tilaisuus myös uusien laulajien liittyä kuoroon.

TL

Malmin Mieslaulajat Täällä Pohjantähden alla –konsertti Viikin kirkossa 24.10. klo 19 ja Malmin kirkossa 5.11. klo 18. Ohjelma ovelta 10 euroa.

Edellinen artikkeliEräViikingit Akatemia tossun mitan jäljessä, A-nuorille karvas tappio
Seuraava artikkeliLex Malmille ei perustuslaillista estettä