Jakomäessä 27% omistusasuntoja – lisää pientaloja rakenteilla

Omistusasuntoja on Jakomäessä muun muassa vastapäätä ostoskeskusta. Kuva Jani Jakonen

Jakomäen asunnoista valtaosa on vuokra-asuntoja, mutta Jakomäki ei ole yksipuolisesti vuokra-asuntojen – ja varsinkaan aravavuokra-asuntojen – kaupunginosa.

Jakomäen vuokrataloalueen 50-vuotisjuhlissa elokuun lopussa osa asukkaista jäi ihmettelemään apulaispormestari Anni Sinnemäen juhlapuhetta, jossa hän kertoi, että lähivuosina Jakomäessä aiotaan tehdä niinkin radikaali muutos kuin rakentaa omistusasuntoja. Niitä tulisi Jakomäen ostoskeskuksen viereen Jakomäen Sydän -uudistushankkeessa.

Todellisuudessa Jakomäessä on jo nykyisin omistusasuntoja, ja jopa aivan vastapäätä ostoskeskusta. Siellä sijaitsee vuonna 1980 valmistunut Asunto Oy Jakomäenkuja 1. Louhikkotie 1:n kerrostalon omistusasunnot valmistuivat puolestaan vuonna 1988. Kankaretielle valmistui 1990-luvun alussa Asunto Oy Kankaretie 2.

Omistusasuntoja on vuosikymmenien saatossa rakennettu Jakomäkeen myös Huokotien pohjoispuolelle Mätästien ja Kalteentien alueelle, josta on myös käytetty epävirallista nimitystä Suurmetsä.

Jakomäessä sijaitsee jopa omakotitaloja, jotka ovat säilyneet alueella ennen kuin kerrostalojen ja Jakomäen varsinaisen lähiön rakentaminen alkoi 1960-luvulla.

Omistusasuntoja rivitaloihin on rakennettu 1980-luvulla vuokrataloalueen eteläosiin, muun muassa Välipolulle, sekä myöhemmin Jakomäentien eteläpuolelle. Lisää pientaloja on parhaillaan rakenteilla, sillä Louhikkotielle valmistuu tämän syksyn aikana useita paritaloja.

Helsingin kaupungin virallisen tilaston perusteella on totta, että Jakomäki on vuokra-asuntovaltainen, sillä 67,8 prosenttia Jakomäen asuntokannasta on vuokra-asuntoja. Luku on korkea siksi, että Jakomäessä on paljon muitakin kuin Saton, VVO:n ja kaupungin aravavuokra-asuntoja kuten esimerkiksi vuokralla olevia omistusasuntoja. Arava- ja korkotukivuokra-asuntojen osuus on puolestaan 52,2 prosenttia Jakomäen koko asuntokannasta. Silti tämäkin osuus on huomattavasti korkeampi kuin Koillis-Helsingissä ja koko kaupungissa keskimäärin.

Tilaston mukaan omistusasuntojen osuus on Jakomäessä 27,4 prosenttia ja asumisoikeusasuntojen osuus 1,6 prosenttia. Tuorein julkistettu tilasto Helsingin asuntojen hallintaperusteista on vuodelta 2015.

Jani Jakonen

Edellinen artikkeliPuro solisemaan talkoilla
Seuraava artikkeliRasteilla Pukinmäki tuli paljon tutummaksi