Kaupunki tarkastelee koko palveluverkon

tenavatien koulu
Käytöstä poistettu Tenavatien koulu on valmistunut vuonna 1930 Puistolan kansakouluksi. Puistola-Seura on toivonut, että arkkitehti Jalmari Peltosen suunnittelema koulu suojeltaisiin. KUVAAJA PIRJO PIHLAJAMAA

Tenavatien koulu on tuijottanut tyhjänä Puistolaa jo vuodesta 2015. Joukko asukkaita on yrittänyt saada kotikaupunkinsa päättäjiä näkemään tilanteen nurinkurisuuden. Viereisessä Puistolanraitin koulussa on ahdasta. Alueelta puuttuu kunnon asukastila.

Toukokuussa koululla oli asiaa valottava tilaisuus, jonne saapui asukkaita, poliitikkoja ja eri hallintokuntien virkamiehiä. Sitä ennen helmikuussa valtuutettu Heimo Laaksonen Heikinlaaksosta teki valtuustoaloitteen esittäen koululle asukaskäyttöä.

Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli aloitetta viime viikolla. Se ilmoitti, että tilaa on tarjottu tuloksetta kaupungin eri toimijoille. Tenavatien koulu on edelleen myös kaupan, koska kaupunki myy pois tarpeettomia tiloja.

Tämän syksyn aikana kaupungilla on tarkoitus aloittaa palvelutilaverkkotarkastelu, jossa tarkastellaan tarkemmin Puistolan aluetta. Samassa yhteydessä voidaan selvittää myös alueen asukastilojen tarve.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliElektrofestarit löi rytmiä Viikkiin
Seuraava artikkeliMalmin torilla tarjottiin neuvontaa ja soppaa