MPS Atletico kaatoi Hongan, PuiU valloitti uuden nurmen

PuiU:n parhaana palkittu Nooa Sipilä torjui kaikki kontulalaisten maalintekoyritykset. Kuvan tilanteessa myös varman ottelun puolustuksessa pelannut PuiU:n valkopaita Mika Jaakkola. Kuva Heimo Laaksonen

Takana melkein nappi kierros. MPS/Atletico kaatoi yllättäen Puksussa kärkijoukkue FC Honka Akatemian. PuiU yllätti FV Kontun koti-Koudan uuden nurmen avausottelussa. Ponnistajille karttui rutiinivoitto ja MPS edustukselle piste Jokelasta.

MPS/Atletico Malmi metsuroi 4-3 voiton ykköslohkon kärkijoukkue FC Honka Akatemiasta. Honkalaiset hallitsivat palloa, mutta ticolaiset olivat satoisampia maalin teossa. Ottelu oli erikoinen, tuomarillakin oli osuutensa kriittisillä hetkillä.

Kotijoukkueen Jaakko Peltosen 1-0 johtomaalin jälkeen Honka karkasi jo 3-1 johtoon. Mutta 57. minuutilla Jonne Ketonen kavensi ja 65. minuutilla Mikko Vesterisen unelmavapari tasoitti puntit. Sama malmilaissoturi sinetöi 85. minuutilla 4-3 kotivoiton.

Voittoputkessa etenevä Atletico kohtaa huomenna torstaina Tammisaaressa EIF/Akademin.

Malmin Ponnistajat pusersivat Lohjalla pakkovoiton lohkon hännänhuipusta Lohjan Pallosta. 60. minuutilla Joel Tuovinen vei ponnarit 1-0 johtoon. 84.minuutilla Antton Koskinen varmisteli voittoa 2-0 maalillaan. Ottelun lisäminuutilla Vili Hiltunen sinetöi malmilaisille 3-0 voiton.

Eilen tiistaina Ponnistajat kohtasi Ala-Malmilla Hoogeen.

Puistolan Urheilijat korkkasi upouuden Koudan nurmen voittamalla kolmoslohkon kolmosen FC Kontun 2-0. Iloista ja tärkeää voittoa todisti näyttävästi järjestetyssä tapahtumassa 200 katsojaa. PuiU-ikoni Janne Varis vei ensi jakson puolivälissä tehokkaan hyökkäyksen päätteeksi PuiU:n 1-0 johtoon. Toisella jaksolla Joonas ”Jope” Ruumensaari pyrähti irti kontulalaispuolustukselta ja sijoitti varmasti 2-0 maalin.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin täydellisen ottelun pelannut maalivahti Nooa Sipilä. Vierailijoiden paras oli illan nollasaldostaan huolimatta maalilinko Joni Häppölä.

PuiU käy seuraavaksi torstaina 17.8. klo 19.00 Tuusulassa Tuusulan Palloseuran kimppuun.

Malmin Palloseuran edustusjoukkue onnistui raapimaan vieraskentällä tärkeän pinnan Jokelan Kisalta. MPS:n 1-1 tasoittavan teki 84. minuutilla Patrik Nitsheu Tsawoclaude.

Pinnoja kovasti kaipaava MPS isännöi huomenna torstaina Tapulissa klo 18.30 alkaen Herttoniemen Tovereita.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliKylätilayhdistyksen vuokrasopimus yhä auki
Seuraava artikkeliLentokentän ystäviltä vastaesitys hallinto-oikeudelle