Jakomäessä ja Siltamäessä edullisimmat omistusasunnot

Tapanilassa asuntojen keskineliöhinta on hiljalleen hivenen noussut. Kuva Janina issakainen

Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen postinumeroalueittaiset keskineliöhinnat vaihtelivat Helsingissä Jakomäen postinumeroalueen 2 108 eurosta Kaartinkaupungin postinumeroalueen 7 521 euroon vuonna 2016.

Jakomäestä 50 neliön asunnon olisi saanut keskimäärin 105 400 eurolla, kun taas Kaartinkaupungissa vastaavan kokoinen asunto maksoi 376 000 euroa eli 3,6-kertaisen summan.

Kaartinkaupungin lisäksi Kaivopuistossa asuntojen keskineliöhinta ylitti 7 000 euroa. Yli 6 500 euron keskineliöhinta oli Eirassa, Punavuoressa ja Kruununhaassa.

Edullisimpia alueita Jakomäen lisäksi olivat puolestaan Kontula 2269, Mellunkylä 2499, Siltamäki 2519 e m2 jaa Pihlajamäki. 2646m2.

Kymmenen halvimman osa-alueen joukkoon kuuluu Koillisesta myös Puistolan postinumeroalueet.

Vuonna 2016 keskineliöhinnat nousivat edellisestä vuodesta kalleimmilla postinumeroalueilla, mutta pääsääntöisesti laskivat kaikkein edullisimmilla alueilla.

Jakomäessä ja Siltamäessä hinnat laskivat 2,3 prosenttia, mutta Pihlajamäessä ne nousivat 0,7 %.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana asuntojen keskineliöhinta on noussut Malmilla 0,6 %, Pihlajamäessä 2,4 %, Pukinmäen ja Savelan alueella hintataso on laskenut 4,7 prosenttia, samoin Tapanilassa 1,1%. Suurin lasku on Siltamäessä, 8,2 %.

Hintojen nousua on tapahtunut myös Suurmetsässä 6,4 %, Tapaninvainiolla 5,1 % ja Viikissä 0,1 prosenttia.

Asuntojen hintatiedot perustuvat Tilastokeskuksen Verohallituksen varainsiirtoverolaskelmia varten keräämien hintatietojen perusteella laatimiin tilastoihin. Hitas-sääntelyjärjestelmään kuuluvat asunnot ovat mukana luvuissa. Tarkemmin tilastoista löytyy tietoa Tilastokeskuksen sivuilta: http://tilastokeskus.fi/til/ashi/index.html.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliElina Kauppinen: Kaikki iltapäivähoitopaikkaa hakuaikana hakeneet saavat paikan
Seuraava artikkeliMalmin tornista 2