Etusivu Pääuutiset Elina Kauppinen: Kaikki iltapäivähoitopaikkaa hakuaikana hakeneet saavat paikan

Elina Kauppinen: Kaikki iltapäivähoitopaikkaa hakuaikana hakeneet saavat paikan

Kaupunginvaltuuston linjauksen mukaan kaikille 1-2-luokkalaisille pitää järjestää iltapäivähoitopaikka. Aiempina vuosina kaikki halukkaat eivät iltapäivähoitoon ole päässeet, saman pelätään olevan edessä nyt.

-Kaikille hakuaikana hakeneille 1.- 2. luokkalaisille on osoitettu paikka Helsingin kaupungin koululaisten iltapäivätoiminnasta, kuten kaupungin valtuusto on linjannut, vakuuttaa Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan koululaisten iltapäivätoiminnan aluekoordinaattori Elina Kauppinen.

Osalle vanhemmista tuli yllätyksenä se, että heidän olisi pitänyt hakea erikseen sekä koululla pidettävään että leikkipuiston iltapäivätoimintaan. Monella on ollut se käsitys, että vain toiseen voi hakea.

Elina Kauppinen kertoo, että perusopetuksen iltapäivätoimintaan haetaan eri lomakkeella kuin leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittaudutaan.

-Huoltajat voivat hakea molempiin toimintoihin. Toistaiseksi haku on erillinen leikkipuistoon ja perusopetuksen ip-toimintaan. Jos perhe saa paikan molemmista, perhe päättää kummasta ottavat paikan.

-Perusopetuksen iltapäivätoimintaan haetaan vain yhdellä lomakkeella. Jos määräajassa saapuneita hakemuksia toimintapaikkaan on ollut enemmän kuin tarjottavia paikkoja, tarjotaan perheelle automaattisesti paikkaa alueen toisesta perusopetuksen iltapäivätoimintapaikasta.

Perusopetuksen toiminnan ryhmät täytetään ensisijaisesti 1. luokkalaisilla ja erityisen tuen oppilailla.

Kauppinen valistaa, että kielteisten päätösten mukana on lähtenyt tiedote, jossa on kerrottu leikkipuistotoiminnasta ja lähileikkipuiston yhteystiedot sekä leikkipuistotoimintaan ilmoittautumislomake. Jos perhe on jo ehtinyt lähteä lomanviettoon, voivat huoltajat ottaa yhteyttä lähileikkipuistoon palattuaan lomalta.

Kielteisessä päätöksessä on myös yhteystiedot, mihin päätökseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä.

Vanhempien toivetta siitä, että 1. ja 2. -luokkalaiset sisarukset pääsisivät samaan ryhmään, ei välttämättä voida toteuttaa.

-Perusopetuksen iltapäivätoiminnassa sisarukset voivat joutua eri ryhmiin. Ryhmät täytetään toimintaan ottamisen perusteiden mukaisesti eli toimintaan sijoitetaan ensisijaisesti 1. luokan oppilaat ja erityistä tukea saavat oppilaat.

Teija Loponen